Otsoni

Otsonia esiintyy kaikilla ilmakehän korkeuksilla, mutta suurimmat pitoisuudet löytyvät 15-30 km korkeudella sijaitsevassa niin sanotussa otsonikerroksessa.

Auringon polttavin ultraviolettisäteily imeytyy kokonaan otsonikerrokseen ja biosfääri säästyy siten ultraviolettisäteilyn haitallisilta vaikutuksilta. Vuonna 1985 löydetty Etelänapamantereen yläpuolinen otsoniaukko herätti huolen otsonikerroksen kohtalosta ja sen aiheuttamasta uhasta biosfäärille. Otsoniaukon synnyttäjiksi paljastuivat yleisesti käytetyt CFC-kaasut (freonit) ja bromiyhdisteet. Maapallon kaikki maat pääsivät 1988 sopimuksen näiden kaasujen käytön lopettamisesta. Sopimuksella estettiin otsonituhon paheneminen, mutta otsonikerros palautuu entiselleen vasta tämän vuosisadan keskivaiheella.

Alailmakehässä on otsonia paljon vähemmän kuin otsonikerroksessa, mutta otsonilla on merkittävä vaikutus ilmanlaatuun. Otsoni on myös merkittävä kasvihuonekaasu. Alailmakehän otsoni lisääntyy noin 1% maailmanlaajuisesti.

Suurin osa (noin 90 %) ilmakehän otsonista sijaitsee stratosfäärissä 10-40 km korkeudella. Troposfäärissä, alle 10 km korkeudella, on noin 10% ilmakehän kokonaisotsonista. Jos kaikki ilmakehän otsoni tuotaisiin maanpintaolosuhteisiin, siitä muodostuisi noin 3 mm paksu kerros maapallon pinnalle.