Otsoni

Otsonia (O3) ei ole päästöissä. Otsonia muodostuu auringon valossa saastuneen ilman kulkeutuessa tuulten mukana. Korkeimmat pitoisuudet voivat esiintyä maaseudulla satojen kilometrien päässä päästölähteistä.

Otsonin syntyminen on monimutkainen kemiallinen tapahtumaketju, jossa otsonia sekä syntyy että kuluu. Saasteiden väliset pitoisuussuhteet ja auringon valon määrä ratkaisevat vallitsevan otsonipitoisuuden.

Käytännössä tämä Suomen oloissa saa aikaan sen, että kaupunkiemme keskustoissa, missä typen oksidien päästöt ovat suurimmat, otsonipitoisuudet ovat kuitenkin pienet. Kauempana päästöistä — jo kaupunkien laidoilla — pitoisuudet kohoavat, ja ovat korkeimmat maaseudun tausta-alueilla.

Otsoni on helposti reagoiva kaasu, jolla on tärkeä rooli ilmakehässä. Yläilmakehässä se luontaisesti suojaa maanpintaa liialta ultraviolettisäteilyltä. Hengitysilman korkeat otsonipitoisuudet ovat kuitenkin ihmisten terveydelle haitallisia. Myös kasvillisuudelle korkeat otsonipitoisuudet ovat haitallisia.

Suomessa kevät- ja kesäkausi on otollisinta aikaa otsoninmuodostukselle. Eteläisillä tuulilla Suomeen voi myös kaukokulkeutua otsonipitoista ilmaa Keski- ja Etelä-Euroopasta.

Yleisölle tulee tiedottaa, jos otsonipitoisuuden tuntiarvo ylittää 180 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa. Näin korkeat pitoisuudet ovat Suomessa harvinaisia. Viimeksi tiedotuskynnyksen ylittävä otsoniepisodi mitattiin toukokuussa 2006 Virolahdella.

Terveyshaittojen ehkäisemiseksi otsonin kahdeksan tunnin keskiarvon tulisi olla alle 120 µg/m3 ( vuodesta 2010 alkaen). Kuitenkin 25 ylitystä vuodessa sallitaan. Maaseudun tausta-asemilla ylityksiä tapahtuu vuosittain, ylitysmäärät ovat kuitenkin jääneet alle 25.