Ilmatieteen laitos fi

Tuulen suunnalla tarkoitetaan suuntaa, josta tuuli puhaltaa. Kun tuulta mitataan ja ilmoitetaan tuulen suunta, tarkoitetaan aina, että tuuli puhaltaa kyseisestä ilmansuunnasta havaitsijaa kohti. Niinpä etelätuuli puhaltaa etelästä ja länsituuli lännestä ja niin edelleen.

Pilvien määrää voidaan mitata ceilometriksi kutsutulla laitteella. Automaattinen mittaus perustuu maanpinnasta lähetetyn sähkömagneettisen pulssin siroamiseen pilvestä takaisin sääasemalla olevaan mittariin. Kiinteästi pystysuoraan osoittava mittari laskee pilviosumia edellisen puolen tunnin ajalta. Havaittu pilvisyyden määrä ilmoitetaan kahdeksasosina taivaankannesta.

Täysin pilvistä kuvaava koodi 8/8 tulee tulokseksi vasta kun taivas on aivan kokonaan pilvien peitossa. Meteorologisen sopimuksen mukaan laite ilmoittaa pilven määräksi 7/8 vaikka pilvikatossa olisi vain yksittäinenkin reikä. Ceilometri antaa tuloksen 7/8 myös mikäli taivaan peittävässä pilvikatossa on mitattu vain heikkoja pilviosumia viimeisen 15 minuutin aikana. Vastaavasti pilven määräksi ilmoitetaan 1/8, vaikka taivaalta olisi saatu vain yksittäisiä pilviosumia viimeisen 30 minuutin aikana.

Ihmiset katsovat pilviä yleensä hiukan eri tavoin kuin automaatti. Pilvenkorkeusmittareiden mittausetäisyys ulottuu tyypillisesti 7,5 km:n korkeuteen maanpinnasta. Eroja silmin näkyvään pilven määrään voi aiheutua jos pilvet sijaitsevat mittarin mittausetäisyyden ulottumattomissa tai ovat liian ohuita aiheuttaakseen mitattavissa olevaa takaisinsirontaa. Esimerkiksi ohuiden yläpilvien kohdalla ihmissilmä on usein automaattia herkempi.

Talvella valoisuus riippuu osaksi lumiolosuhteista. Puhdas, kuiva lumi lisää valoisuutta, koska se heijastaa 80-90 % saapuneesta valosta. Toisin sanoen valon määrä lähes kaksinkertaistuu. Siksi syksyn hämärää lievittää mustaan maahan satanut uusi lumi huomattavasti. Vastaavasti keväthanki häikäisee, koska valon määrä lähes kaksinkertaistuu, kun auringon säteet heijastuvat lumipinnalta. Lumen vesipitoisuuden kasvaessa sen heijastusominaisuudet muuttuvat, ja märkä lumi heijastaakin vain noin puolet saapuneesta valosta. Sulan maan heijastuskyky on enää vain 10 %.

Ilmatieteen laitos nimeää Suomessa voimakkaat, laajaa tuhoa aiheuttavat tuulitilanteet suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan. Myrskyn nimeksi valitaan kalenterista myrskyn alkamispäivältä ensimmäinen käyttämätön nimi. Nimipäivänimitys on käytännöllinen, sillä jos nimen muistaa, niin päivämäärä löytyy myöhemminkin almanakasta.

Suomessa meteorologit puhuvat myrskystä kun 10 minuutin keskituuli on vähintään 21 m/s. Suomessa maa-alueilla myrskyää erittäin harvoin. Paikallisia rajuilmoja osuu silti Suomeenkin. Rajuilmalla tuulenpuuskat voivat aiheuttaa paikallisesti huomattaviakin metsä- ja muita tuhoja.

Hurrikaanit nimetään vuosittain aakkosjärjestyksessä A:sta alkaen niin, että joka toinen on hurrikaani saa nimensä mieheltä ja joka toinen naiselta. Ennen vuotta 1979 hurrikaaneille annettiin pelkästään naisten nimiä.

Nimilistat kokoaa ja vahvistaa kolmen vuoden välein Maailman ilmatieteen järjestö WMO. Suuret, paljon tuhoa ja julkisuutta saaneiden hurrikaanien nimet pyritään jättämään pysyvästi pois käytöstä.

Muilla merialueilla on omat nimilistansa. WMO jakaa myrskyalueet maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi Keski-Tyynenmeren myrskyille annetaan havaijin kielisiä nimiä. Kaikki listat eivät myöskään aloita nimeämistä joka vuosi A:sta.

Luonnossa lämpötila- ja ilmanpaine-erot pyrkivät tasoittumaan. Maanpinnalle tulevan auringonsäteilyn määrä vaihtelee leveyspiirin mukaan: päiväntasaajalle tulee eniten säteilyä, napa-alueille vähiten.

Tuulen syntyä voi havainnollistaa tarkastelemalla kahta vierekkäistä ilmapilaria, joissa vallitsee aluksi sama ilmanpaine. Oletetaan, että oikeanpuoleiseen tulee enemmän lämpösäteilyä kuin vasemmanpuoleiseen. Tästä seuraa:

* Oikeanpuoleinen ilmapilari lämpenee, jolloin siinä oleva ilma pyrkii laajenemaan. Se pääsee laajenemaan vapaasti ylöspäin, eli pilari venyy korkeammaksi.
* Pilareiden ilmamassa on edelleen sama, eli ilmanpaine maanpinnalla on sama kummassakin pilarissa. Sen sijaan muualla pilarissa oikeanpuoleisen pilarin ilmanpaine millä tahansa korkeudella on suurempi kuin vasemmanpuoleisen. Ero on suurin ylhäällä.
* Paine-eroa tasaamaan syntyy tuuli, joka puhaltaa korkeamman ilmanpaineen alueelta matalamman ilmanpaineen alueelle.
* Tällöin oikeanpuoleisessa pilarissa ilmamassa vähenee, eli paine maapinnalla laskee. Vasemmanpuoleisessa pilarissa paine taas nousee.
* Tätä paine-eroa tasaamaan syntyy maanpinnalla tuuli, joka puhaltaa päinvastaiseen suuntaan kuin ylhäältä.
* Tilannetta tasapainottamaan pilareihin muodostuu pystyvirtauksia, ja syntyy suljettu kiertoliike.

Todellisessa ilmakehässä tilanne on monimutkaisempi. Ilman kiertoliikkeeseen vaikuttavat maapallon muodon lisäksi sen pyöriminen itsensä ja Auringon ympäri. Lisäksi maa- ja merialueiden muoto ja jakautuminen sekä kitka ilmakehän alimmassa osassa vaikuttavat ilman kiertoliikkeisiin.

Lumen väri liittyy auringonvaloon, sen suoriin säteisiin ja niiden heijastuksiin ilmakehässä. Heijastunutta säteilyä kutsutaan hajasäteilyksi. Auringosta tuleva valo on valkoista kulkiessaan suoraan ilmakehän läpi kohti maata. Valkoinen auringonvalo sisältää kaikki eri aallonpituuksilla olevat värit, niin sanotun spektrin.

Ilmakehässä on vettä vesihöyrynä, vesipisaroina ja jäätyneenä lumena tai jääkiteinä. Vesi on väritön, läpinäkyvä aine. Lumi ja jääkiteet ovat vedestä syntyessään myös värittömiä, jolloin niistä heijastuu koko niiden vastaanottama värispektri eli valkoinen valo. Se näkyy valkoisena valona kaikissa niissä olosuhteissa, jolloin spektri ei hajoa. Spektri hajoaa esimerkiksi sateenkaaressa. Silloin valkoinen valo siroaa (heijastuu) vesipisaroista eri aallonpituuksilleen.

Itse asiassa lumi ei ole aivan valkoista, vaan puhtaimmillaan kirkkaalla ilmalla sinertävää. Tällöin lumi heijastaa taivaan sineä. Ilmiön huomaa parhaiten illalla lähellä auringonlaskun aikaan lumipinnan varjoista.

Muun väriset kuin sinertävät lumet johtuvat siitä, että lumikiteisiin on takertunut runsaasti voimakkaan värisiä pienen pieniä hiukkasia. Toisinaan tuuli irrottaa Saharasta hiekkahiukkasia, jotka kevyen kevyinä kulkeutuvat ilmavirtausten mukana Suomeen asti. Lopulta meillä ne satavat maahan lumen mukana. Esimerkiksi hiekkahiukkaset värjäävät lumen omalla värillään.

Pilvet syntyvät ilman ollessa nousevassa liikkeessä. Kumpupilvet ja kuuropilvet syntyvät pienemmän mittakaavan nousevasta liikkeestä, jonka pääasiallinen synnyttäjä on auringonsäteily.

Laajat pilvikerrokset syntyvät laajan mittakaavan nousevassa liikkeessä, jota aiheuttavat mm. säärintamat ja maaston muodot. Myös eri kosteuksisten ilmamassojen sekoittuminen synnyttää pilviä.

Pilvet häviävät ilman kuivuessa. Myös tuuli hajoittaa pilviä.

Helmiäispilvet ovat yläilmakehässä eli stratosfäärissä esiintyviä jääkidepilviä. Tyypillisesti helmiäispilviä esiintyy 20-30 kilometrin korkeudessa.

Helmiäispilviä havaitaan talvikuukausina, lähinnä tammi- ja helmikuussa. Usein ne ovat yhteydessä voimakkaisiin matalapaineisiin ja ovat merkkinä kosteudenvaihdosta troposfäärin ja stratosfäärin välillä. Mikäli stratosfäärin lämpötila on tavanomaista alempi, ovat helmiäispilvet yleisempiä.

Helmiäispilvien esiintymisellä ja otsonikadolla on myös yhteys: runsas helmiäispilvien esiintyminen merkitsee otsonikatoa. Helmiäispilvet näkyvät yleensä auringonlaskun jälkeen, mutta niitä voidaan havaita myös ennen auringonnousua.

Automaattisten havaintoasemien myötä tuulimittaukset ovat monipuolistuneet niin, että myös muutaman sekunnin mittaisten tuulenpuuskien maksimiarvoja tallennetaan. Suurimmassa osassa kovatuulisia säätilanteita mittaukset ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että puuskanopeudet merialueilla ovat noin 1,2 - 1,3-kertaisia ja maa-alueilla noin 1,6 - 1,8-kertaisia 10 minuutin keskituulen nopeuteen verrattuna.

Esimerkiksi marraskuussa 2001 esiintyneen Janika-myrskyn yhteydessä konvektiopilviin liittyneet puuskat ovat voineet lisätä merkittävästi puuskaisuutta. Myös kylmän ilman purkauksen yhteydessä ilmennyt 200-300 metrin korkeudella puhaltanut voimakas suihkuvirtaus on saattanut iskeytyä paikallisesti maahan ja aiheuttaa tätä kautta erityistä puuskaisuutta.

Tuulien mittaus on haasteinen tehtävä. Tuuliolosuhteet vaihtelevat paikallisesti maastosuhteiden ja muiden esteiden myötä. Tuulituhotapauksissa jopa suhteellisen läheltä tuhopaikkaa mitattujen yksityiskohtaisten tuulimittausten edustavuus voidaan kyseenalaistaa. Tuulimittauksissa on jo kustannussyistä tyydyttävä huomattavan suurpiirteisiin, kansainvälisesti sovittuihin puitteisiin.

Lue lisää tuulesta ja ilmanpaineesta.

Myrskyn edellä ei välttämättä ole aina tyyntä. Yleensä myrskytilannetta edeltää korkeapaine tai korkeapaineen selänne, jossa tuuli on heikkoa. Aivan tyyni tilanne etenkin merellä on varsin harvinainen. Myös ukkospilviin liittyvien voimakkaiden tuulenpuuskien edellä voi tuuli olla heikkoa.

Kun ilmakehän alimmassa kerroksessa eli troposfäärissä lämpötilan aleneminen korkeuden kasvaessa on jyrkkää (keskimäärin 6,5 astetta/km) ilman sanotaan olevan vakaassa tasapainotilassa. Jos lämpötilan aleneminen jyrkkenee tästä vielä tarpeeksi, muuttuu lämpötilajakautuma epävakaaksi, josta aiheutuu voimakasta pystyvirtausta eli konvektiota.

Pystyvirtauksessa maanpintaa lähinnä oleva ilma nousee joistakin kohdista ja painuu alas toisista. Tällaisen pystyvirtausalueen tai konvektiosolun paikan ja koon osoittaa selvästi kumpu- tai kuuropilvi, jotka muodostuvat nousevasta kosteasta ilmasta. Epävakautta aiheuttaa erityisesti ilman jäähtyminen ylätroposfäärissä tai lämpeneminen alhaalla maanpinnan lähellä.

Tuulen puuskaisuus johtuu pohjimmiltaan siitä, että ilma on kaasu, ja sen liike on yleensä turbulenttista. Voimakas ilmanpaineenmuutoskin aiheuttaa turbulenttisuutta esimerkiksi kylmän rintaman ylityksessä. Puuskaisuutta aiheuttavat etenkin ilman pystysuuntaiset liikkeet. Maanpinnan aiheuttama kitka hidastaa virtausta alemmissa ilmakerroksissa, joten ylempää tulevalla ilmalla on suurempi nopeus ja se ilmenee puuskana.

Erityisen puuskaista tuuli on kylmissä ilmavirtauksissa, jolloin pystyliikkeitä syntyy herkästi. Ukkospuuskat taas syntyvät siten, että rankkasade tuo pilvestä kylmää ilmaa maanpintaan, jossa se leviää voimakkaana puuskaisena tuulena.

Kun maanpinta lämpenee päivällä auringonsäteilyn vaikutuksesta, syntyy nousevia ilmavirtauksia, jotka synnyttävät pilviä. Ilmakehässä pilviä syntyy nimenomaan tilanteessa, jossa ilma on nousevassa liikkeessä. Auringonsäteilyn aiheuttamat nousevat liikkeet ovat paikallisia ja synnyttävät kumpupilviä, pahimmassa tapauksessa jopa kuuro- ja ukkospilviä. Suotuisissa tilanteissa kumpupilvet voivat levitä laajemmaksikin pilvialueeksi.

Illalla kun auringonsäteily lakkaa, myös nousevat ilmavirtaukset lakkaavat ja pilvet häviävät. Säärintamiin liittyvien pilvien, niin kutsuttujen kerrospilvien määrässä ei ole mainittavaa vuorokausivaihtelua.

Tuulen tyyntyminen illalla johtuu auringonsäteilyn lakkaamisesta. Auringonsäteily aiheuttaa tuuleen turbulenttisuutta, joka katoaa sään viiletessä.

Usein meillä pohjoisessa sää viilenee illalla voimakkaammin kuin esim. Etelä-Euroopassa. Siksi tuulen tyyntyminen iltaisin on meillä voimakkaampaa.

Sateen mittaus- ja tilastoyksikkö on millimetri (mm). Se ilmoittaa, miten paksu kerros vettä kertyy maanpinnalle, mikäli vesi ei valu, imeydy eikä haihdu minnekään. Kun neliömetrin pinta-alalle kertyy tasaisesti yhden millimetrin paksuinen kerros vettä, neliömetrin pinta-alalla on yhteensä yksi litra vettä. Koska yksi litra vettä painaa yhden kilon, on siinä siten yksi kilogramma (kg) vettä.

Paljonko vettä on neliökilometrin pinta-alalla, kun on satanut 8 millimetriä vettä? Yksi neliökilometri on 1000 m x 1000 m = 1 000 000 m2. Kun se kerrotaan kahdeksalla, saadaan että neliökilometrille on satanut 8 000 tonnia eli 8 000 000 kg vettä.

Hyvä muistisääntö on, että karkeasti ottaen 1 cm lunta on sulatettuna 1 mm vettä. Tuolloin 10 mm vesisade vastaa talvella noin 10 cm lumikerrosta eli lumen syvyyttä maan pinnalla. Oikeasti tässä säännössä on yleensä vaihtelua lumen ominaisuuksien mukaan, mutta sääntö pätee riittävällä tarkkuudella vastasataneelle lumelle. Vanhetessaan lumi painuu kasaan ja siksi rakenteiden lumikuormia mitataankin lumen vesiarvolla eikä lumipeitteen paksuudella. Pakkaslumen vesiarvo on pienempi.

Paljonko painaa 8 mm vettä ja talvella 8 cm lunta? Kun tiedetään, että yksi lumisenttimetri vastaa yhtä millimetriä vetenä, niin silloinhan 8 senttiä lunta yhden neliökilometrin alueella on todellakin 8 000 tonnia lunta.

Esimerkiksi jos omakotitalon katon pinta-ala on 150 m2, ja sille on kertynyt 15 cm lumikerros, niin katolla oleva lumi painaa 15 kg/m2. Yhteensä katolla oleva lumi painaa 2 250 kg eli 2,3 tonnia.

Lisätietoa lumikuormista ja lumen vesiarvosta Suomen Ympäristökeskuksen verkkopalvelussa.

Oletettavasti kyseessä on kuurosade eikä tasainen jatkuva sade. Kuurosade- ja ukkospilvessä sadepisaroiden kokojakautuma voi todellakin vaihdella. Tällaiseen pilveen liittyy tyypillisesti voimakas nousevan ilmavirtauksen alue pilvisyyden etuosassa, jossa ilma tempautuu vauhdilla ylempiin ilmakerroksiin. Pilven takaosassa puolestaan on laskevan liikkeen alue ja varsinainen tasaisempi sade. Nousu- ja laskuvirtauksen raja-alueella sijaitsee usein tummimmalta näyttävä "pilvimassa", joka joskus on selvästi pyörivässä liikkeessä. Tällä pilven osalla on oma mahtavalta kuulostava nimensä, vyörypilvi. Ja toden totta, joskus kun mahtava ukkospilvi tulee kohti, pilvet näyttävät vyöryvän ylitse.

Tumman vyörypilven alueella sadepisarat saattavat pudotessaan tempautua uudelleen voimakkaan nousuvirtauksen alueelle, jolloin ne saattavat kulkeutua pilven kylmiin yläosiin ja jäätyä jääkiteiksi. Tämän jälkeen ne alkavat uudelleen pudota. Jos ne nyt tempautuvat taas nousuvirtaukseen, kasvaa niiden koko ympäröivästä pilvimassasta tiivistyvien pienten pilvipisaroiden johdosta. Ja jos pisarat ja jääkiteet tekevät vyörypilven tienoilla tarpeeksi monta ylös-alas reissua, on muodostunut rakeita, jotka ovat niin suuria, etteivät ne välttämättä ehdikään sulaa, kun ne lopulta pääsevät putoamaan maanpinnalle.

Suurimmat sadepisarat esiintyvät yleensä pilven tummimman osan alla ja ovat itse asiassa sulaneita rakeita. Jos kyseessä on ukkospilvi, on tällä kohtaa usein voimakkain salamointikin. Pilven harmaassa takaosassa pisarat ovat pienempiä, vaikka sade sinänsä voi olla melko rankkaakin.

Nimensä mukaiset jalasta muistuttavat yläpilvet, jotka ovat noin 8 -10 kilometrin korkeudella merenpinnasta, toimivat ensimmäisinä sanansaattajina lähestyvästä säähäiriöstä ja siihen liittyvästä lämpimästä rintamasta, johon tyypillisesti liittyy sadetta. Jalaspilvet muodostuvat jääkiteistä ja ovat tästä syystä ääriviivoiltaan epämääräisiä.

Lämpimän rintaman lähestyessä edelleen pilvisyys kasvaa ja pilvien alaraja laskee, kunnes lopulta päädytään vaiheeseen, jossa havaintopaikan yläpuolella on aito sadepilvi sateineen.

Aidon sadepilven massa ulottuu alle kilometrin korkeudesta aina jalaspilvien korkeudelle koostuen alaosastaan nestemäisistä pilvipisaroista ja yläosastaan pienistä jääkiteistä. Tällöin sadepisarat kasvavat aluksi jääkiteiden ja pilvipisaroiden välisestä vuorovaikutuksesta ja loppuvaiheessaan putoavien pisaroiden välisistä törmäyksistä. Vaikka siis jalaspilviä ei voi enää nähdä sadepilven läpi, jalaspilvet kylvävät sadepilveen sadepisaroiden kasvulle tarpeellisia jääkiteitä.

Kuva jalaspilvestä http://www.wolkenatlas.de/wolken/wo12922.htm

Pilvien määrä vaihtelee, keskimäärin noin 40 % maapallon pinta-alasta on pilvien peitossa.

Pilvet eivät kuitenkaan ole jakautuneet tasaisesti. Selkeintä on hepoasteilla 30. leveyspiirin tienoilla kummallakin pallonpuoliskolla, missä on Sahara ja muita aavikkoja. Satelliittikuvissa näkyy usein päiväntasaajan tienoilla pilvisempi vyö pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä. Sen sijainti vaihtelee vuodenajan mukaan ja aiheuttaa tropiikin sadekaudet. Suomen leveysasteilla on tyypillisesti "vaihtelevaa pilvisyyttä" jonka aiheuttavat polaaririntama ja siihen liittyvät liikkuvat matalapaineet.

Ilmatieteen laitoksen säähavainnoissa tuulen nopeus mitataan noin 10 metrin korkeudelta. Hyvä tuulimittarin paikka on joka suuntaan avoin. Mittari tulisi sijoittaa riittävän korkealle. Avoimella paikalla 10 metriä on sopiva korkeus, mutta jos läheisyydessä on esteitä tuulelle, tulisi mittari sijoittaa kymmenkunta metriä esteiden yläpuolelle. Pienikin este aiheuttaa ilmapyörteitä ja vaikuttaa siten tuulen mittauksiin.

Alempana ilmakehässä olevat pilvet koostuvat pienen pienistä vesipisaroista. Sumu on itse asiassa maahan ulottuvaa pilveä. Pilvet näyttävät valkoisilta. Mikäli pilvi on paksu. esim. ukkospilvi, se näyttää tummalta paksuutensa vuoksi.

Kumpupilvet syntyvät auringon lämmityksen aiheuttamista nousevista ilmavirtauksista, ja ne antavat pilville kumpumaisen muodon. Voimakas tuuli saa pilvet hajoamaan ja muuttumaan repaleisiksi. Laajan alueen kerrospilvet kuten sadepilvet liittyvät laaja-alaiseen nousevaan liikkeeseen esimerkiksi. säärintamien yhteydessä. Ylempänä olevat harsomaiset pilvet koostuvat jääkiteistä, mikä antaa niille kuitumaisen rakenteen.

Hyvä muistisääntö on että 1 cm lunta sulatettuna on 1 mm vettä eli 10 mm vesisade vastaisi talvella 10 cm lumenkertymää. Oikeasti tässä on jonkin verran vaihtelua lumen ominaisuuksien mukaan, mutta pätee riittävällä tarkkuudella käytännössä.

Coriolisvoima poikkeuttaa liikettä pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle, jolloin sekä ilma että vesi pyrkivät kaartumaan oikealle. Matalapaineessa ja korkeapaineessa paine-eron aiheuttama voima ja coriolisvoima ovat tasapainossa, jolloin ilma kiertää matalapainetta vastapäivään ja korkeapainetta myötäpäivään. Merivirroissakin, kuten esim. Golf-virrassa, on nähtävissä virtauksen kiertyminen oikealle. Coriolisvoima ei kuitenkaan vaikuta pienen mittakaavan ilma.- ja vesipyörteissä.

Tuulen puuska voi myrskyssä olla raju, yllättävä ja kaataa ihmisen, jos tämä ei ole varautunut. Lapin tuntureiden laella voi kovalla tuulella joutua konttaamaan päästäkseen eteenpäin. Muualla maailmassa  on jopa varottava jyrkkien vuoristoteiden reunoilla yhtäkkiä paikalle iskeviä tuulen pyörteitä.

Tuuli voi siis kaataa, horjuttaa, viedä alas rotkoon. Trombin yhteydessä tuuli on niin voimakasta, että se voi myös tempaista ihmisen mukaansa ja kuljettaa ilmassa kymmeniä metrejä

Pitkä ajan lumitilastojen vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi tilastoarvona käytetään kello 06 UTC (eli talvella kello 08 Suomen aikaa) tehtyjä mittauksia. Kun havaintoja vuosikymmenien ajan tekivät ihmiset, tietoja päivitettiin nykyistä harvemmin. Nykyisin käytössä on automaattisia havaintomenetelmiä ja esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen verkkopalveluun lumensyvyys päivittyy havaintoasemilta 10 minuutin välein. Lumensyvyysmittaukset voivat vaihdella hyvin nopeasti. Esimerkiksi voimakas tuuli voi kuljettaa kevyttä pakkaslunta mittausasemalta tai kinostaa sitä. Vähitellen lumi myös pakkautuu tiiviimmäksi.

Automaattisesti päivittyvät tiedot ovat tarkistamattomia ja voivat poiketa tilastoihin ja ennätysrekisteriin kelpuutettavista 06 UTC-luvuista. Ilmatieteen laitoksen ilmastokeskus vahvistaa viralliseen ennätysrekisteriin tallennettavan, tarkistetun lumensyvyyden.

Pilvet liittyvät sääjärjestelmiin, etenkin matalapaineisiin, ja niiden liikkeeseen. Myös paikalliset olot synnyttävät ja haihduttavat pilviä.

Lämpimän rintaman lähestyessä ilmaantuu yleensä taivaalle yläpilviin kuuluvia untuvapilviä (Cirrus), jotka ovat kuitumaisia ja usein jalaksenmuotoisia. Rintaman lähestyessä ne tihenevät harsopilveksi (Cirrostratus), jossa voi näkyä auringon ympärillä rengas tai muita ns. haloja. Rintaman edelleen lähestyessä pilvet paksunevat, niiden alaraja laskee ja niistä tulee keskipilviin kuuluvia verhopilviä (Altostratus), joista aluksi aurinko näkyy läpi ja myöhemmin ei. Lopulta pilvet muuttuvat paksuksi sadepilveksi (Nimbostratus).

Lämpimässä rintamassa sataa melko tasaisesti ja pitkään. Sen sijaan kylmässä rintamassa pilvivyöhyke on kapeampi, joten pilvet kehittyvät nopeammin kuin lämpimässä rintamassa. Kylmän rintaman sade on kuuroittaista ja verrattain lyhytaikaista ja voi ukkostaa. Kylmään rintamaan liittyy myös puuskainen tuuli ja puuskaisuus, ja ne jatkuvat pitkälti rintaman ylityksen jälkeenkin.
 
Kumpupilvet (Cumulus) syntyvät, kun maanpintaa lähellä olevat kerrokset lämpenevät ja synnyttävät pystyvirtauksia. Kumpupilviä on tyypillisesti kesäpäivinä. Ne kehittyvät yleensä aamupäivällä ja katoavat illalla ("poutapilvet"). Kesäisessä korkeapaineessa tämä saattaa toistua useana päivänä peräkkäin. Kun ilmakehän saa lisää kosteutta, kumpupilvet kasvavat korkeutta ja kehittyvät lopulta kuuro- ja ukkospilviksi (Cumulonimbus).
 
Koska pystyvirtauksia ei kehity viileän vesipinnan yllä, näyttävät iltapäiväkuurot ja -ukkoset kiertävän etenkin keväällä ja alkukesästä merialueita ja suuria järviä. Sen sijaan esimerkiksi kylmään rintamaan liittyvät sadekuurot ja ukkonen (rintamaukkonen) eivät juuri piittaa vesialueista, koska ilmiö syntyy paksummassa ilmakerroksessa, ja ne liikkuvat suurten ilmavirtausten mukaan. Loppukesästä ja syksyllä on tilanne toinen ja ukkosia sekä kuurosateita on enemmän merellä ja sieltä ne voivat ajautua maalle.
 
Mikäli aamulla on taivaalla hahtuvapilviin (Altocumulus) kuuluvaa kokkarepilveä (Altocumulus floccus) tai vallinharjapilveä (Altocumulus castellanus), enteilee se sadekuuroja ja ukkosia myöhemmin päivällä. Nuo pilvet kertovat, että muutaman kilometrin korkeudessa olevassa ilmakerroksessa syntyy herkästi pystyliikkeitä eli ilman tasapainotila on siellä epävakaa. Kun nousevia virtauksia kehittyy päivällä maanpinnanläheisessä kerroksessa auringon lämmittäessä, ne jatkavat helposti ylempiin kerroksiin, jolloin syntyy kuuro- ja ukkospilviä. Kokkarepilvet ja vallinharjapilvet ovat myös merkkinä tulevasta kylmästä rintamasta.

Tutustu Teematietoa-osion pilvikuvastoon

Tuuli ja sen muutokset liittyvät matala- ja korkeapaineisiin, mutta varsinkin kesäisin myös paikalliset syyt vaikuttavat tuuleen. 

Tuuli kääntyy ja voimistuu matalapaineen lähestyessä. Matalapaineen sijaintia voidaan arvioida nk. Buys-Ballot'n tuulisäännön avulla. Sen mukaan seisottaessa selkä vastatuuleen matalapaine on etuvasemmalla ja korkeapaine oikealla. Selkä tuulta vasten seisottaessa, jos yläpilvet tulevat vasemman käden puolelta, on sää ”huononemassa” ja oikean käden puolelta, niin sää ”paranee”. Jos tuuli maanpinnalla on samasta suunnasta tai vastakkaisesta suunnasta kuin yläpilvien korkeudella, ei välitöntä säänmuutosta ole odotettavissa.

Tärkein paikallistuulista on rannikon lähelle syntyvä maa-merituuli-ilmiö. Aurinkoisena kesäpäivänä tuuli puhaltaa mereltä maalle, kun taas yöllä tuuli puhaltaa maalta merelle. Sekä maa- että merituuli tasoittaa lämpötilan vuorokausivaihtelua.

Hallaa on tyypillisesti tyyninä, selkeinä öinä kylmässä ja kuivassa ilmamassassa. Näin ollen, jos pohjoisenpuoleinen tuuli heikkenee ja sää selkenee, niin yöstä tulee kylmä ja on mahdollisesti hallanvaara. Sumun ja kasteen synty yöllä pienentää hallanvaaraa ja usein myös hallatuhoja.

Tuulet johtuvat perimmältään siitä, että lämmin ilma on kevyempää kuin kylmä. Kun esimerkiksi aurinko jollakin alueella lämmittää ilmaa, se kevenee ja alkaa nousta, ja tilalle virrata raskaampaa viileämpää ilmaa muualta. Tuulet siis katoaisivat, jos fysiikan lait muuttuisivat niin, että ilman tiheys ei riippuisi lainkaan sen lämpötilasta.

Varmaankin dramaattisin seuraus tuulten loppumisesta olisi se, että myös sateet loppuisivat mantereilta, kun mikään ei kuljettaisi sinne kosteutta meristä. Joet valuisivat kuiviin ja manteret pääosin aavikoituisivat niin, että elämä olisi mahdollista vain merissä, jäljelle jääneissä järvissä ja niiden rannoilla. Lisäksi napa-alueet jäähtyisivät voimakkaasti ja päiväntasaajan seutu kuumenisi, koska nykyisellään tuulet tasaavat lämpötilaeroja. Monet kasvilajit kuolisivat sukupuuttoon myös siksi, ettei tuuli enää levittäisi niiden siitepölyä, vaikka ne muuten joissain rantakosteikoissa selviäisivätkin. Eli paljoa ei nykyisenkaltaisesta elämästä jäisi jäljelle, mutta merissä osa siitä voisi selvitä. Tosin merivirratkin vaimenisivat, mikä muuttaisi myös merten ekosysteemejä radikaalisti.

Nykyisten fysiikan lakien vallitessa tuuleton maapallo olisi mahdollinen vain, jos se sinkoutuisi pois Aurinkoa kiertävältä radalta tähtienväliseen avaruuteen, missä mikään ei enää lämmittäisi ilmakehää. (Teoriassa jonkin toisen tähden lähiohitus voisi aiheuttaa tämän, mutta sellaista ei onneksi ole näköpiirissä.) Ilman Auringon lämpöä ilmakehä ensin tyyntyisi, mutta aika pian se jäähtyisi niin paljon, että se tiivistyisi Maan pinnalle ensin nesteeksi ja lopulta jääksi. Eli kovin pitkään se tuuleton ilmakehä ei pysyisi ilmakehänä lainkaan.