Ilmanlaatu

Millainen ilmanlaatu on Suomessa?

Suomessa ilmanlaatu on keskimäärin hyvä verrattaessa esimerkiksi Keski- tai Etelä-Eurooppaan. Tähän vaikuttaa Suomen sijainti etäällä suurista päästölähteistä kuten eteläisemmistä suurkaupungeista ja teollisuusalueista. Lisäksi omat päästömme ovat verrattain pienet, mikä osaltaan johtuu onnistuneista päästövähennysohjelmista.

Suomessa esiintyy kuitenkin Pohjois-Euroopalle tyypillisiä ilmanlaatuongelmia, joita ovat talviaikaiset inversiotilanteet, taajamien korkeat pölypitoisuudet keväisin sekä kaukokulkeutumisepisodit, jolloin esimerkiksi otsonia tai maastopalojen savua kulkeutuu maahamme ilmavirtauksien mukana.

Lue lisää: 
Typpidioksidista
Rikkidioksidista
Hengitettävistä hiukkasista
Pienhiukkasista ilmansaasteena

Miksi ilmanlaatua mitataan ja seurataan?

Puhdas ilma on välttämätöntä ihmisen terveydelle ja luonnon hyvinvoinnille. Ilmanlaatu on kuitenkin teollistumisen aikakaudella huonontunut merkittävästi. Syynä tähän ovat teollisuuden ja energiantuotannon päästöt, fossiilisten polttoaineiden käyttö ja liikenteen räjähdysmäinen kasvu. Huono ilmanlaatu yhdistetään nykyisin muun muassa keuhkosairauksiin, kuten astmaan, ja se on huolenaihe yhä kasvavalle joukolle ihmisiä.

Minkälaisia haittavaikutuksia korkealla ilman otsonipitoisuudella on ja miten niitä voi ehkäistä?

Korkeat otsonipitoisuudet voivat aiheuttaa silmien, nenän ja kurkun limakalvojen ärsytystä. Hengityssairailla voivat myös yskä ja hengenahdistus lisääntyä ja toimintakyky heikentyä. Otsoni voi pahentaa siitepölyn aiheuttamia allergiaoireita. Haittavaikutukset ovat kuitenkin erittäin yksilöllisiä. Otsonille altistumista ja siitä aiheutuvia terveyshaittoja voi parhaiten vähentää välttämällä rasittavaa liikuntaa tai työntekoa ulkoilmassa korkeiden pitoisuuksien aikana. Myös sisätiloissa pysyttelemisestä on apua, koska sisäilmassa otsonia on ulkoilmaa vähemmän.

Suomen ilmanlaatutilannetta voi seurata ilmanlaatuportaalissa (ilmanlaatu.fi). Portaalissa on myös tietoa ilmansaasteiden terveysvaikutuksista sekä siitä mitä voi itse tehdä oireiden vähentämiseksi ja ilmanlaadun parantamiseksi.

Miksi hengitysilman otsonipitoisuuden noususta tiedotetaan?

Ilmanlaatua koskevat tiedotteet ovat verrattavissa mihin tahansa ulkoisista olosuhteista kertoviin tiedotteisiin kuten esimerkiksi metsäpalo- tai kovan tuulen varoituksiin. Tiedotteiden ansiosta ilmansaasteista oireita saavat ihmiset osaavat esimerkiksi tehostaa astma- tai allergialääkitystään lääkärin antamien ohjeiden mukaisesti. Oireilevat voivat myös olla helpottuneita jo pelkästään siitä, että epämääräisiin vaivoihin löytyy selkeä syy.

Kaikki ilmansaasteet ovat jollain tavoin haitallisia, eikä otsoni ole tässä suhteessa poikkeus. Haitallisuudesta johtuen saasteiden pitoisuuksia on jatkuvasti seurattava tarkoitusta varten perustetuilla mittausasemilla. Joillekin saasteille (mm. otsoni, rikkidioksidi, typpidioksidi) on lisäksi säädetty kynnyspitoisuuksia, joiden ylittyessä niiden aiheuttamat haitat voivat lisääntyä siinä määrin, että niistä on vielä erikseen julkaistava tiedotteita tai varoituksia.

Miten otsoni syntyy?

Otsoni (O3, kolmiatominen happi) ei kuulu ilmakehän pysyviin kaasuihin, vaan se muodostuu ilmakehässä - sekä troposfäärissä (ilmakehän alin 10-17 km), että stratosfäärissä (seuraavat 30-40 km). Otsonia muodostava reaktio on molemmissa tapauksissa sama (O2 + O -> O3), mutta reaktiolle välttämättömiä happiatomeja tuottavat mekanismit ovat erilaiset ilmakehän eri kerroksissa.

Stratosfäärissä happiatomi syntyy kaksiatomisten happimolekyylien hajotessa auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta. Troposfäärissä happiatomeja muodostuu etenkin typen oksidien ja hiilivetyjen valokemiallisissa reaktioketjuissa. Eniten otsonia syntyy stratosfäärissä, ja suurin osa (noin 90%) ilmakehän otsonista sijaitseekin stratosfäärin otsonikerroksessa ja vain noin 10% on troposfäärissä, missä sitä pidetään myös ilmansaasteena alueilla, joilla pitoisuudet ovat "liian" korkeita. Otsoni on kuitenkin myös troposfäärissä välttämätön kaasu, koska ilman otsonia ei ilmakehään syntyisi sen kemialliselle itsepuhdistuskyvylle välttämättömiä muita hapettimia (esim. OH-radikaali).