Tutkatuotteet on säädetty toimimaan eri tuotteissamme eri tavoin. Paikallissääsivun pieni, alueellinen, 5 minuutin välein päivittyvä tutkakuva on kuvista tarkin. Siinä näkyvät pienimmätkin sadekuurot ja heikoimmatkin sateet, mutta niiden lisäksi myös häiriöitä, jotka eivät välttämättä ole sadetta. Hellepäivinä kuvissa voi näkyä lämpimän ilman synnyttämän pystyvirtauksen eli konvektion mukana nousevia hyönteisiä ja myös hyönteisiä popsivia lintuja.

Koko Suomen tutka-animaatiosta on poistettu heikoimmat tutkakaiut. Pienet sadekuurot, tihkusade ja heikko lumisade eivät siis näy tässä kuvassa, mutta myös häiriöitä näkyy vähemmän.

Alueellisissa tutkakuvissa esim. Etelä-Suomi pätevät samat näyttöperiaatteet kuin Paikallissääsivun pikkukuvissa, mutta kartan resoluutio on 1 kilometri ja aikaresoluutio 15 minuuttia eli kuva ei ole yhtä tarkka. Näissä kuvissa mukana ovat myös paikannetut salamat.

Sadealueet Suomessa -tuotteessa on käytössä sama tieto kuin muissakin tutkakuvissa, mutta karttapohjaa voi zoomata. Mukana on myös automaattiseen sadealueiden liiketunnistukseen eli käytännössä kuvankäsittelymenetelmiin perustuva 2 tunnin sade-ennuste. Tässä tuotteessa ei ole salamatietoja mukana.

Tutkan tuottamassa datassa on aina mukana myös kaikuja, jotka eivät ole sadetta. Yleisölle näytettävistä tutkatuotteista häiriöitä pyritään poistamaan monin keinoin.

Kesällä häiriöitä voivat aiheuttaa linnut, hyönteiset, aallot tai esimerkiksi merisavun yläreunasta tiivistyvät pisarat. Kuvissa voi näkyä myös lentokoneita, tuulivoimaloita tai muista tutkan taajuusalueella toimivista radiolaitteista johtuvia häiriöitä. Erityisesti Paikallissääsivun pieni 5 minuutin välein päivittyvä kuva on muita herkempi häiriöille, koska siinä sateen kynnysarvo on säädetty hyvin alhaiseksi.

On hyvä muistaa, että osa häiriöistä voi olla osalle katsojista hyödyllisiä. Tällaisia ryhmiä ovat vaikkapa maanviljelijät, lintujen tarkkailijat ja tutkijat.

Tarkemmin tutkakuvien häiriöistä voit lukea Teematietoa-sivuilta.

Paikallissää-sivun Mennyt sää -osiosta voi päätellä, mitataanko kyseisellä asemalla sadetta katsomalla, löytyykö Viimeisin säähavainto -taulukosta Sade-kohtaa tai katsomalla kuvaajan Sää-välilehdeltä löytyykö kuvaajasta sademäärää.

Lisäksi on olemassa manuaalisia sadeasemia, joissa mitataan ainoastaan sademäärää ja lumensyvyyttä kerran vuorokaudessa.

Havaintojen puuttuessa kannattaa kokeilla muita lähimpiä havaintoasemia.

Kaikki havaintoasemat eivät mittaa samoja asioita, koska havaintoasemat on tarkoitettu eri tarkoituksiin. Lista Ilmatieteen laitoksen havaintoasemista.

Kaikki havaintoasemat eivät myöskään sovellu ympäristöltään sademittausten tekemiseen. Liian avoimella paikalla ei voida mitata sadetta, koska tuuli aiheuttaa liikaa virhettä sademäärään. Otathan myös huomioon, että havaintoasemilla tapahtuu muutoksia ja välillä havaintoaseman sadetiedot voivat esimerkiksi huollon tai vikatilanteen vuoksi olla pois käytössä. Ajantasaiset tiedot puutteista ja muutoksista.

Pilvet liittyvät sääjärjestelmiin, etenkin matalapaineisiin, ja niiden liikkeeseen. Myös paikalliset olot synnyttävät ja haihduttavat pilviä.

Lämpimän rintaman lähestyessä ilmaantuu yleensä taivaalle yläpilviin kuuluvia untuvapilviä (Cirrus), jotka ovat kuitumaisia ja usein jalaksenmuotoisia. Rintaman lähestyessä ne tihenevät harsopilveksi (Cirrostratus), jossa voi näkyä auringon ympärillä rengas tai muita ns. haloja. Rintaman edelleen lähestyessä pilvet paksunevat, niiden alaraja laskee ja niistä tulee keskipilviin kuuluvia verhopilviä (Altostratus), joista aluksi aurinko näkyy läpi ja myöhemmin ei. Lopulta pilvet muuttuvat paksuksi sadepilveksi (Nimbostratus).

Lämpimässä rintamassa sataa melko tasaisesti ja pitkään. Sen sijaan kylmässä rintamassa pilvivyöhyke on kapeampi, joten pilvet kehittyvät nopeammin kuin lämpimässä rintamassa. Kylmän rintaman sade on kuuroittaista ja verrattain lyhytaikaista ja voi ukkostaa. Kylmään rintamaan liittyy usein myös tuulenpuuskia, jotka saattavat jatkua useita tunteja rintaman ylityksen jälkeenkin.

Kumpupilvet (Cumulus) syntyvät, kun maanpintaa lähellä olevat kerrokset lämpenevät ja synnyttävät pystyvirtauksia. Kumpupilviä on tyypillisesti kesäpäivinä. Ne kehittyvät yleensä aamupäivällä ja katoavat illalla ("poutapilvet"). Kesäisessä korkeapaineessa tämä saattaa toistua useana päivänä peräkkäin. Kun ilmakehän saa lisää kosteutta, kumpupilvet kasvavat korkeutta ja kehittyvät lopulta kuuro- ja ukkospilviksi (Cumulonimbus).

Koska pystyvirtauksia ei kehity viileän vesipinnan yllä, näyttävät iltapäiväkuurot ja -ukkoset kiertävän etenkin keväällä ja alkukesästä merialueita ja suuria järviä. Sen sijaan esimerkiksi kylmään rintamaan liittyvät sadekuurot ja ukkonen (rintamaukkonen) eivät juuri piittaa vesialueista, koska ilmiö syntyy paksummassa ilmakerroksessa, ja ne liikkuvat suurten ilmavirtausten mukaan. Loppukesästä ja syksyllä on tilanne toinen ja ukkosia sekä kuurosateita on enemmän merellä ja sieltä ne voivat ajautua maalle.

Mikäli aamulla on taivaalla hahtuvapilviin (Altocumulus) kuuluvaa kokkarepilveä (Altocumulus floccus) tai vallinharjapilveä (Altocumulus castellanus), enteilee se sadekuuroja ja ukkosia myöhemmin päivällä. Nuo pilvet kertovat, että muutaman kilometrin korkeudessa olevassa ilmakerroksessa syntyy herkästi pystyliikkeitä eli ilmakehän tasapainotila on siellä epävakaa. Kun nousevia virtauksia kehittyy päivällä maanpinnanläheisessä kerroksessa auringon lämmittäessä, ne jatkavat helposti ylempiin kerroksiin, jolloin syntyy kuuro- ja ukkospilviä. Kokkarepilvet ja vallinharjapilvet ovat myös merkkinä tulevasta kylmästä rintamasta.

Tutustu Teematietoa-osion pilvikuvastoon

Pilvien määrää voidaan mitata ceilometriksi kutsutulla laitteella. Automaattinen mittaus perustuu maanpinnasta lähetetyn sähkömagneettisen pulssin siroamiseen pilvestä takaisin sääasemalla olevaan mittariin. Kiinteästi pystysuoraan osoittava mittari laskee pilviosumia edellisen puolen tunnin ajalta. Havaittu pilvisyyden määrä ilmoitetaan kahdeksasosina taivaankannesta.

Täysin pilvistä kuvaava koodi 8/8 tulee tulokseksi vasta kun taivas on aivan kokonaan pilvien peitossa. Meteorologisen sopimuksen mukaan laite ilmoittaa pilven määräksi 7/8 vaikka pilvikatossa olisi vain yksittäinenkin reikä. Ceilometri antaa tuloksen 7/8 myös mikäli taivaan peittävässä pilvikatossa on mitattu vain heikkoja pilviosumia viimeisen 15 minuutin aikana. Vastaavasti pilven määräksi ilmoitetaan 1/8, vaikka taivaalta olisi saatu vain yksittäisiä pilviosumia viimeisen 30 minuutin aikana.

Ihmiset katsovat pilviä yleensä hiukan eri tavoin kuin automaatti. Pilvenkorkeusmittareiden mittausetäisyys ulottuu tyypillisesti 7,5 kilometrin korkeuteen maanpinnasta. Eroja silmillä havaittavaan pilvisyyteen voi aiheutua jos pilvet sijaitsevat mittarin mittausetäisyyden ulottumattomissa tai ovat liian ohuita aiheuttaakseen mitattavissa olevaa takaisinsirontaa. Esimerkiksi ohuiden yläpilvien kohdalla ihmissilmä on usein automaattia herkempi.

Alempana ilmakehässä olevat pilvet koostuvat pienen pienistä vesipisaroista. Sumu on itse asiassa maahan ulottuvaa pilveä. Pilvet näyttävät usein valkoisilta. Mikäli pilvi on paksu, esimerkiksi ukkospilvi, se näyttää tummalta, koska valoa ei pääse pilvestä läpi yhtä paljon kuin ohuemmasta pilvestä.

Kumpupilvet syntyvät auringon lämmityksen aiheuttamista nousevista ilmavirtauksista, ja ne antavat pilville kumpumaisen muodon. Voimakas tuuli saattaa saada pilvet hajoamaan ja muuttumaan repaleisiksi. Laajan alueen kerrospilvet kuten sadepilvet liittyvät laaja-alaiseen nousevaan liikkeeseen esimerkiksi säärintamien yhteydessä. Ylempänä olevat harsomaiset pilvet koostuvat jääkiteistä, mikä antaa niille kuitumaisen rakenteen.

Pilvet syntyvät ilman ollessa nousevassa liikkeessä. Kumpupilvet ja kuuropilvet syntyvät pienemmän mittakaavan nousevasta liikkeestä, jonka pääasiallinen synnyttäjä on auringonsäteily.

Laajat pilvikerrokset syntyvät laajan mittakaavan nousevassa liikkeessä, jota aiheuttavat mm. säärintamat ja maaston muodot. Myös eri kosteuksisten ilmamassojen sekoittuminen synnyttää pilviä.

Pilvet häviävät ilman kuivuessa. Myös tuuli hajoittaa pilviä.

Helmiäispilvet ovat yläilmakehässä eli stratosfäärissä esiintyviä jääkidepilviä. Tyypillisesti helmiäispilviä esiintyy 20 - 30 kilometrin korkeudessa.

Helmiäispilviä havaitaan talvikuukausina, lähinnä tammi- ja helmikuussa. Niitä esiintyy vuoristojen läheisyydessä; vuoriston yli kulkeva ilmavirtaus saa aikaan häiriöitä, joiden vaikutus yltää oikeissa olosuhteissa stratosfääriin asti. Helmiäispilviä voi syntyä jos stratosfäärin lämpötila on tavanomaista alempi (alle 78 Celcius-astetta pakkasta) ja ilmankosteus on tarpeeksi korkea.

Helmiäispilvet näkyvät yleensä auringonlaskun jälkeen, mutta niitä voidaan havaita myös ennen auringonnousua.

Nimensä mukaiset jalasta muistuttavat yläpilvet, jotka ovat noin 8 -10 kilometrin korkeudella merenpinnasta, toimivat ensimmäisinä sanansaattajina lähestyvästä säähäiriöstä ja siihen liittyvästä lämpimästä rintamasta, johon tyypillisesti liittyy sadetta. Jalaspilvet muodostuvat jääkiteistä ja ovat tästä syystä ääriviivoiltaan epämääräisiä.

Lämpimän rintaman lähestyessä edelleen pilvisyys kasvaa ja pilvien alaraja laskee, kunnes lopulta päädytään vaiheeseen, jossa havaintopaikan yläpuolella on aito sadepilvi sateineen.

Aidon sadepilven massa ulottuu alle kilometrin korkeudesta aina jalaspilvien korkeudelle koostuen alaosastaan nestemäisistä pilvipisaroista ja yläosastaan pienistä jääkiteistä. Tällöin sadepisarat kasvavat aluksi jääkiteiden ja pilvipisaroiden välisestä vuorovaikutuksesta ja loppuvaiheessaan putoavien pisaroiden välisistä törmäyksistä. Vaikka siis jalaspilviä ei voi enää nähdä sadepilven läpi, jalaspilvet kylvävät sadepilveen sadepisaroiden kasvulle tarpeellisia jääkiteitä.

Kuva jalaspilvestä http://www.wolkenatlas.de/wolken/wo12922.htm

Kun maanpinta lämpenee päivällä auringonsäteilyn vaikutuksesta, syntyy nousevia ilmavirtauksia, jotka synnyttävät pilviä. Ilmakehässä pilviä syntyy nimenomaan tilanteessa, jossa ilma on nousevassa liikkeessä. Auringonsäteilyn aiheuttamat nousevat liikkeet ovat paikallisia ja synnyttävät kumpupilviä, pahimmassa tapauksessa jopa kuuro- ja ukkospilviä. Suotuisissa tilanteissa kumpupilvet voivat levitä laajemmaksikin pilvialueeksi.

Illalla kun auringonsäteily lakkaa, myös nousevat ilmavirtaukset lakkaavat ja pilvet häviävät. Säärintamiin liittyvien pilvien, niin kutsuttujen kerrospilvien määrässä ei ole mainittavaa vuorokausivaihtelua.

Oletettavasti kyseessä on kuurosade eikä tasainen jatkuva sade. Kuurosade- ja ukkospilvessä sadepisaroiden kokojakautuma voi todellakin vaihdella. Tällaiseen pilveen liittyy tyypillisesti voimakas nousevan ilmavirtauksen alue pilvisyyden etuosassa, jossa ilma tempautuu vauhdilla ylempiin ilmakerroksiin. Pilven takaosassa puolestaan on laskevan liikkeen alue ja varsinainen tasaisempi sade. Nousu- ja laskuvirtauksen raja-alueella sijaitsee usein tummimmalta näyttävä "pilvimassa", joka joskus on selvästi pyörivässä liikkeessä. Tällä pilven osalla on oma mahtavalta kuulostava nimensä, vyörypilvi. Ja toden totta, joskus kun mahtava ukkospilvi tulee kohti, pilvet näyttävät vyöryvän ylitse.

Tumman vyörypilven alueella sadepisarat saattavat pudotessaan tempautua uudelleen voimakkaan nousuvirtauksen alueelle, jolloin ne saattavat kulkeutua pilven kylmiin yläosiin ja jäätyä jääkiteiksi. Tämän jälkeen ne alkavat uudelleen pudota. Jos ne nyt tempautuvat taas nousuvirtaukseen, kasvaa niiden koko ympäröivästä pilvimassasta tiivistyvien pienten pilvipisaroiden johdosta. Ja jos pisarat ja jääkiteet tekevät vyörypilven tienoilla tarpeeksi monta ylös-alas reissua, on muodostunut rakeita, jotka ovat niin suuria, etteivät ne välttämättä ehdikään sulaa, kun ne lopulta pääsevät putoamaan maanpinnalle.

Suurimmat sadepisarat esiintyvät yleensä pilven tummimman osan alla ja ovat itse asiassa sulaneita rakeita. Jos kyseessä on ukkospilvi, on tällä kohtaa usein voimakkain salamointikin. Pilven harmaassa takaosassa pisarat ovat pienempiä, vaikka sade sinänsä voi olla melko rankkaakin.

Kun ilmakehän alimmassa kerroksessa eli troposfäärissä lämpötilan aleneminen korkeuden kasvaessa on keskimäärin 6,5 Celsiusastetta/km tai vähemmän, ilman sanotaan olevan vakaassa tasapainotilassa. Jos lämpötilan aleneminen jyrkkenee tästä vielä tarpeeksi, muuttuu lämpötilajakautuma epävakaaksi, josta aiheutuu voimakasta pystyvirtausta eli konvektiota.

Termodynamiikassa konvektiolla tarkoitetaan suhteellisesti lämpimämmän (tai tiheydeltään pienemmän) kaasun tai nesteen liikettä ylöspäin suhteessa kylmempään kaasuun tai nesteeseen, mistä aiheutuu myös lämmön siirtoa eri kerrosten välillä.

Pystyvirtauksessa maanpintaa lähinnä oleva ilma nousee joistakin kohdista ja painuu alas toisista. Tällaisen pystyvirtausalueen tai konvektiosolun paikan ja koon osoittaa selvästi kumpu- tai kuuropilvi, jotka muodostuvat kosteasta ilmasta tai tarkemmin sanottuna ilman sisältämän vesihöyryn tiivistymisestä. Epävakautta aiheuttaa erityisesti ilman jäähtyminen ylätroposfäärissä tai lämpeneminen alhaalla maanpinnan lähellä.

Pilvien määrä vaihtelee, keskimäärin noin 40 % maapallon pinta-alasta on pilvien peitossa.

Pilvet eivät kuitenkaan ole jakautuneet tasaisesti. Selkeintä on hepoasteilla 30. leveyspiirin tienoilla kummallakin pallonpuoliskolla, missä on Sahara ja muita aavikkoja. Satelliittikuvissa näkyy usein päiväntasaajan tienoilla pilvisempi vyö pasaatituulten kohtaamisvyöhykkeellä. Sen sijainti vaihtelee vuodenajan mukaan ja aiheuttaa tropiikin sadekaudet. Suomen leveysasteilla on tyypillisesti "vaihtelevaa pilvisyyttä" jonka aiheuttavat polaaririntama ja siihen liittyvät liikkuvat matalapaineet.

Sateen mittaus- ja tilastoyksikkö on millimetri (mm). Se ilmoittaa, miten paksu kerros vettä kertyy maanpinnalle, mikäli vesi ei valu, imeydy eikä haihdu minnekään. Kun neliömetrin pinta-alalle kertyy tasaisesti yhden millimetrin paksuinen kerros vettä, neliömetrin pinta-alalla on yhteensä yksi litra vettä. Koska yksi litra vettä painaa yhden kilon, on siinä siten yksi kilogramma (kg) vettä.

Paljonko vettä on neliökilometrin pinta-alalla, kun on satanut 8 millimetriä vettä? Yksi neliökilometri on 1000 m x 1000 m = 1 000 000 m² . Kun se kerrotaan kahdeksalla, saadaan että neliökilometrille on satanut 8 000 tonnia eli 8 000 000 kg vettä.

Sadepilvien kylväminen on tunnetuin tapa, jolla ihminen pyrkii muuttamaan säätä. Jääpilviin kylvetään jauhemaista kemikaalia, tyypillisesti hopeajodidia, kun taas nestemäisiin pilviin vapautetaan tyypillisesti erilaisia suoloja esimerkiksi lentokoneisiin kiinnitetyistä soihduista. Molemmissa tapauksissa tavoitteena on kiihdyttää sadeprosessia, ja silloin pilvi sataa aikaisemmin tai voimakkaammin kuin mitä se luonnostaan sataisi. Sadeprosessi nopeutuu, koska jääkiteitä tai nestemäisten pilvien tiivistymisytimiä muistuttavat kemikaalit vauhdittavat pilvipisaroiden kasvua sadepisaroiksi.

Kemikaalit voidaan kylvää pilviin joko lentokoneesta tai rakettien avulla. Kylväminen voi toimia vain sellaisilla pilvillä, jotka muutenkin sataisivat tai olisivat lähellä sataa luonnostaan - yhdisteillä ei voida tehdä sadetta kuivasta ilmasta.

Pilviä kylvetään joko siksi, että ne sataisivat kuivuudesta kärsiville alueille tai siksi, että ne sataisivat ennen kuin ehtivät johonkin tärkeään paikkaan, vaikkapa urheilukilpailuihin. Pilvien muokkauksella yritetään myös joissain tapauksilla estää raekuurojen synty ja siten suojella viljelykasveja. WMOn mukaan pilvien muokkausta on tehty noin 50 maassa. Suomessa ei muokata pilviä keinotekoisesti. Tieteellinen todistusaineisto pilvien muokkaamisen toimivuudesta on ristiriitaista.

Hyvä muistisääntö on että 1 senttimetri lunta sulatettuna on 1 millimetri vettä. Tällöin 10 millimetrin vesisade vastaisi talvella 10 senttimetrin lumikertymää. Tämä yksinkertainen muistisääntö pätee pitkän ajan keskiarvoja laskettaessa.

Käytännössä lumen ominaisuudet ja ilman lämpötila vaikuttavat siihen, kuinka paljon lunta kertyy yhdestä sademillimetristä. Kuivaa pakkaslunta voi kertyä useita senttejä. Märkä lumi taas kasaantuu tiiviimmin. Joskus lumensyvyys ei kasva lainkaan ja myös vanha lumipeite menee kasaan. Kansanviisaus, jonka mukaan uusi lumi on vanhan lumen surma pitää siis toisinaan paikkansa.

Hyvä muistisääntö on, että karkeasti ottaen 1 senttimetri lunta on sulatettuna 1 millimetri vettä. Tuolloin 10 mm vesisade vastaa talvella noin 10 cm lumikerrosta eli lumen syvyyttä maan pinnalla. Käytännössä sääntö pätee riittävällä tarkkuudella vastasataneelle lumelle.

Vanhetessaan lumi painuu kasaan ja siksi rakenteiden lumikuormia mitataankin lumen vesiarvolla eikä lumipeitteen paksuudella. Pakkaslumen vesiarvo on pienempi.

Paljonko painaa 8 millimetriä vettä ja talvella 8 senttimetriä lunta? Kun tiedetään, että yksi lumisenttimetri vastaa yhtä millimetriä vetenä, niin silloin 8 senttiä lunta yhden neliökilometrin alueella on todellakin 8 000 tonnia lunta!

Esimerkiksi jos omakotitalon katon pinta-ala on 150 m² , ja sille on kertynyt 15 cm lumikerros, niin katolla oleva lumi painaa 15 kg/m² . Yhteensä katolla oleva lumi painaa 2 250 kg eli 2,3 tonnia.

Lisätietoa lumikuormista ja lumen vesiarvosta Suomen Ympäristökeskuksen verkkopalvelussa.

Lumen väri liittyy auringonvaloon ja valon heijastumiseen ilmakehässä. Heijastunutta säteilyä kutsutaan hajasäteilyksi. Auringosta tuleva valo on valkoista kulkiessaan suoraan ilmakehän läpi kohti maata. Valkoinen auringonvalo sisältää kaikki eri aallonpituuksilla olevat värit, niin sanotun näkyvän valon spektrin.

Ilmakehässä on vettä vesihöyrynä, vesipisaroina ja jäätyneenä lumena tai jääkiteinä. Vesi on väritön, läpinäkyvä aine. Lumi ja jääkiteet ovat vedestä syntyessään myös värittömiä, jolloin niistä heijastuu koko niiden vastaanottama värispektri eli valkoinen valo. Se näkyy valkoisena valona kaikissa niissä olosuhteissa, jolloin spektri ei hajoa. Spektri hajoaa esimerkiksi sateenkaaressa. Silloin valkoinen valo siroaa (heijastuu) vesipisaroista eri aallonpituuksilleen.

Itse asiassa lumi ei ole aivan valkoista, vaan puhtaimmillaan kirkkaalla ilmalla sinertävää. Tällöin lumi heijastaa taivaan sineä. Ilmiön huomaa parhaiten illalla lähellä auringonlaskun aikaan lumipinnan varjoista.

Muun väriset kuin sinertävät lumet johtuvat siitä, että lumikiteisiin on takertunut runsaasti voimakkaan värisiä pienen pieniä hiukkasia. Toisinaan tuuli irrottaa Saharasta hiekkahiukkasia, jotka kevyen kevyinä kulkeutuvat ilmavirtausten mukana Suomeen asti. Lopulta meillä ne satavat maahan lumen mukana. Esimerkiksi hiekkahiukkaset värjäävät lumen omalla värillään.

Talvella valoisuus riippuu osaksi lumiolosuhteista. Puhdas, kuiva lumi lisää valoisuutta, koska se heijastaa 80-90 % saapuneesta valosta. Toisin sanoen valon määrä lähes kaksinkertaistuu. Siksi syksyn hämärää lievittää mustaan maahan satanut uusi lumi huomattavasti. Vastaavasti keväthanki häikäisee, koska valon määrä lähes kaksinkertaistuu, kun auringon säteet heijastuvat lumipinnalta. Lumen vesipitoisuuden kasvaessa sen heijastusominaisuudet muuttuvat, ja märkä lumi heijastaakin vain noin puolet saapuneesta valosta. Sulan maan heijastuskyky on enää vain 10 %.

Pitkä ajan lumitilastojen vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi tilastoarvona käytetään kello 06 UTC (eli talvella kello 8 Suomen aikaa) tehtyjä mittauksia. Kun havaintoja vuosikymmenien ajan tekivät ihmiset, tietoja päivitettiin nykyistä harvemmin. Nykyisin käytössä on automaattisia havaintomenetelmiä ja esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen verkkopalveluun lumensyvyys päivittyy havaintoasemilta 10 minuutin välein.

Lumensyvyysmittaukset voivat vaihdella hyvin nopeasti. Esimerkiksi voimakas tuuli voi kuljettaa kevyttä pakkaslunta mittausasemalta tai kinostaa sitä. Vähitellen lumi myös pakkautuu tiiviimmäksi.

Kymmenen minuutin välein päivittyvät lumihavainnot ovat automaattianturin tuottamia. Nämä havainnot voivat poiketa tilastoihin ja ennätysrekisteriin kelpuutettavista, aamulla (06 UTC) tehdyistä manuaali- tai automaattihavainnoista. Ilmatieteen laitos vahvistaa viralliseen ennätysrekisteriin tallennettavan, tarkistetun lumensyvyyden.

Osalla havaintoasemillamme lumensyvyyttä mitataan kahdella tavalla: havainnon tekevä ihminen mittaa lumensyvyyden aamulla kello 8 (kesäaikana kello 9). Joillakin havaintoasemilla havainnontekijä tekee vielä illalla toisen mittauksen. Toinen mittaustapa on täysin automaattinen: mittalaite mittaa lumensyvyyden 10 minuutin välein.

Jos asemalla tehdään kaksi erilaista mittausta, ihmisen tekemää ns. manuaalista havaintoa pidetään virallisena. Verkkopalvelun Paikallissää-sivulla näkyvät havainnot ovat pääosin peräisin automaattisesta mittalaitteesta.

Lue lisää lumensyvyysmittauksesta artikkelista: Lumensyvyyden mittaamisessa on monenlaisia haasteita