UV-säteilystä tiedotetaan kesäaikaan

Varoitusten yhteydessä tiedotetaan voimakkaasta ultraviolettisäteilystä (UV), kun UV-indeksin (UVI) arvo on vähintään 6. Tämä arvo saavutetaan maan etelä- ja keskiosassa juhannuksen molemmin puolin muutamia kertoja kesässä.

Kun UV-indeksi on vähintään 6, se merkitään varoituskartalle keltaisella.

Aurinko paistaa. Ihmisiä rannalla ja uimassa.
Ultraviolettisäteilyn eli UV-säteilyn määrään vaikuttavat mm. auringon korkeuskulma, pilvisyys, ja kuinka korkealla on merenpinnasta. Esimerkiksi vuoristoissa UV-säteily on voimakkaampaa kuin merenpintatasolla.

UV-säteilyn määrään vaikuttaa leveyspiiri, vuodenaika ja vuorokauden aika.

Huhtikuun alusta elokuun loppuun Radio Suomi lukee UV-indeksiennusteen kello 8 ja toteutuneet UV-indeksin havainnot kello 12.45. UVI-tietoa on saatavilla myös YLE:n teksti-tv:stä.

Ilmatieteen laitoksella on myös UVI-palvelu, josta saa tietoa Suomen lisäksi myös ulkomailta. Havainnot on saatavissa Ilmatieteen laitoksen mittausasemilta Utöstä, Helsingistä, Jokioisista, Jyväskylästä, Kuopiosta, Sotkamosta ja Sodankylästä.

Tutustu UVI-palveluun.

Lue lisää ultraviolettisäteilystä.