Salamat ja ukkonen

Onko myrskyn edellä aina tyyntä?

Myrskyn edellä ei välttämättä ole aina tyyntä. Yleensä myrskytilannetta edeltää korkeapaine tai korkeapaineen selänne, jossa tuuli on heikkoa. Aivan tyyni tilanne etenkin merellä on varsin harvinainen. Myös ukkospilviin liittyvien voimakkaiden tuulenpuuskien edellä voi tuuli olla heikkoa.

Voiko salama iskeä kirkkaalta taivaalta?

Todelliselle salamalle edellytyksenä on ukkospilvi. Useimmat maasalamat esiintyvät pilven alapuolella, mutta toisinaan salamat kulkevat myös pitkiä, jopa kilometrien mittaisia vaakasuoria matkoja ennen kuin tulevat maahan.

Erityisesti pilven alasimenmuotoisesta yläosasta alkunsa saavat positiiviset salamat voivat harhautua sivusuunnassa niin pitkälle, että sanonta "kirkkaalta taivaalta" saa katetta. Yllätyksellisyyttä voi lisätä se, että positiivisia salamoita tulee harvakseen, verrattuna tavallisempiin negatiivisiin salamoihin. Ensimmäinen maasalama on varmasti yllättävämpi kuin sitä seuraavat, ja ukonilman viimeinen salama voi olla positiivinen ja mahdollisesti ilmaantua vasta kun salamointi on jo tuntunut loppuneen.

Missä sijaitsevat Ilmatieteen laitoksen salamanpaikantimet?

Ilmatieteen laitoksella on vain yksi salamanpaikannin, joka koostuu useista antureista sekä keskusyksiköstä. Anturit on sijoiteltu siten, että ne kattavat mahdollisimman hyvin koko Suomen. Keskusyksikkö on Helsingissä.

Salaman rekisteröintiin tarvitaan tarpeeksi yhtäaikainen havainto vähintään kahdelta anturilta, jolloin näiden havaintojen leikkauspiste voidaan laskea. Lisäksi aikaerolla voidaan tarkentaa paikannusta ja arvioida paikannusvirhettä. Mitä useampi anturi salaman on havainnut, sitä tarkempi paikannus on.

Viime vuosina anturimme ovat olleet mukana Pohjoismaisessa verkossa, johon kuuluvat Suomen lisäksi Norjan ja Ruotsin anturit. Yhteistyön ansiosta havaintotehokkuus ja -tarkkuus on parantunut entisestään varsinkin Pohjois-Suomessa. Myös havaintoalue on yhteistyön myötä laajentunut, kattaen koko Pohjolan.

Miksi ukkospilvet ovat mustia?

Pilven väri koostuu Auringon valosta, joka siroaa eli heijastuu pilvihiukkasista moneen kertaan samaan tapaan kuin mistä tahansa ei-kiiltävästä pinnasta, ja heikkenee samalla. Vaaleus tai tummuus riippuu siitä, missä suhteessa pilven näkyvää osaa valaisee
- suora auringonpaiste (valkoinen)
- epäsuora auringonvalo (sininen, sinitaivaan valo, hajavalo)

Suora auringonpaiste on niin voimakasta, että sen kirkkaus peittää pienissä tai ohuissa pilvissä sekä paksujen pilvien yläosissa hajavalon osuuden, eikä heikon hajavalon sinisyyttä pysty erottamaan.

Jos taas pilvi on hyvin paksu ja sitä katsotaan altapäin niin että suora auringonvalo joutuu kulkemaan sen läpi, suora valo heikkenee niin paljon, että vallitsevaksi valonlähteeksi jää sininen hajavalo. Tällöin kokonaisvalaistuskin on jo niin heikko, että hämäryyden takia sinisyys tummenee melkein mustaksi.

Millainen on hyvä ukkosenjohdatin?

Rakennusten ukkossuojaus perustuu siihen, ettei iskun kohteeksi joutumista voida estää, mutta iskun osuessa salamavirta pyritään johtamaan mahdollisimman turvallisesti maahan. Tähän tarkoitukseen tarvitaan rakennuksen katolle ns. salamasieppari, esim. televisioantenni tai vastaava metallipiikki, joka 'houkuttelee' lähelle iskevän salaman. Siepparista viedään johtimet vastakkaisia räystäitä ja nurkkia pitkin maahan. Lisäksi talon ympärillä maan alla tulisi olla rengasmainen johdin, johon katolta tulevat johtimet sekä sähkömaadoitus yhdistetään. Tämä järjestely toimii erittäin hyvänä maadoituksena salamalle.

Jos salama iskee esim. rakennuksen kattoon, jota ei ole maadoitettu, kulkeutuu salamavirta rakenteiden läpi. Tällöin seurauksena voi olla tulipalo tai ihmisten loukkaantuminen rakennuksen sisällä.

Salamavirta saattaa kulkeutua myös sähkö- tai puhelinjohtoja pitkin hyvin etäältä. Tämä ylijännite saattaa hajottaa sähkölaitteita tai pahimmassa tapauksessa sytyttää tulipalon. Sähköjärjestelmään on saatavissa ylijännitesuojia, jotka ehkäisevät ainakin hieman tätä riskiä.

Miten ukkonen syntyy?

Suomessa ukonilmat voidaan jakaa syntytavaltaan kahteen yhtä yleiseen tyyppiin: ilmamassaukkosiin ja rintamaukkosiin. Näiden erona on ilman tasapainotilan muuttuminen epävakaaksi eri tavoin.

Ilmamassaukkonen voi syntyä esimerkiksi auringonpaisteen voimakkaan lämmityksen ansiosta, jolloin kosteasta ilmasta muodostuneet kumpupilvet kasvavat yhä edelleen korkeutta ja muuttuvat kuuro- ja ukkospilviksi (ns. lämpöukkonen). Tällaisia ukkosia esiintyy etupäässä kesäaikaan iltapäivisin. Suomessa lämpöukkosia on suhteellisen vähän, mutta tropiikissa huomattavan paljon. Muissa ilmamassaukkosissa konvektion laukaisee yleensä troposfäärin yläosan kylmeneminen.

Rintamaukkosen syntyyn auringonsäteilyllä ei ole paljoakaan vaikutusta. Ukkonen syntyy helpoimmin kylmään rintamaan, jolloin tiheä ja kylmä ilma kiilautuu lämpimän ja kostean ilman alle saaden tämän nousemaan. Rintamaukkosta voi esiintyä yhtä hyvin päivällä kuin yölläkin, eikä maanpinnan ominaisuuksilla ole siihen suurtakaan vaikutusta.

Aina ukkosia ei voi luokitella näin yksioikoisesti, vaan niissä saattaa olla piirteitä kummastakin lajista.

Ovatko ukkoset välttämättömiä, tulemmeko toimeen ilman niitä?

Maapallonlaajuisessa ilmasähkövirtapiirissä on karkeasti sanottuna kolme osaa: ionosfääri, maa sekä ukkoset. Maassa on jatkuvasti suuri negatiivinen sähkövaraus, ja ilmakehässä puolestaan vastaavan suuruinen positiivinen varaus. Ukkoset puolestaan toimivat "paristoina" näiden kahden välillä siten, että ne varaavat maata jatkuvasti noin 1000 ampeerin virralla salamoiden välityksellä. Maapallolla on joka hetki käynnissä noin 1000 ukonilmaa, ja noin 100 salamaa iskee joka sekunti.

Jos ukkosia ei olisi, maa vuotaisi nopeasti varauksensa ilmakehään, ja ilmasähkövirtapiiri tyrehtyisi. Mitä tästä seuraisi, on hankala kysymys, eikä siihen voida tällä hetkellä antaa selkeää vastausta. Varmaa on kuitenkin se, että ilman ukkosia planeettamme ei olisi samankaltainen kuin se nyt on. Joidenkin teorioiden mukaan salamoilla on saattanut olla tärkeä osuus evoluution kannalta. Ensimmäiset monimutkaiset molekyylit ovat hyvinkin saattaneet syntyä nimenomaan voimakkaiden salamavirtojen yhteydessä maapallon alkuaikoina.

Missä päin Suomea esiintyy eniten ukkosia?

Pitkäaikaisten tilastojen mukaan sekä useimpia ukkospäiviä että runsaimpia salamamääriä on esiintynyt Salpausselän alueella (lähinnä Lounais-Suomesta Hangon paikkeilta itäkoilliseen eli Saimaan seudulle) ja Keski-Suomessa (Lounais-Suomesta ja Hämeestä kohti Kainuuta).

Vähiten ukkosia esiintyy Pohjanmaan rannikolla ja Lapissa. Vaihtelut vuodesta toiseen ovat hyvin suuria.

Vuosina 1998-2000 on ukkonen painottunut voimakkaasti Itä-Suomeen ja Etelä-Lappiin, liittyen kaakosta saapuneisiin rintamiin. Kuitenkin vuonna 2002 ja varsinkin 2003 ovat ukkoset painottuneet lännemmäksi, etenkin Pohjanmaalle. Vuosina 1998-2003 maan etelä- ja lounaisosan ukkoset jäivät melko vähäisiksi. Vuosina 2005-2009 salamointi on ollut Suomessa vähäistä ja rajuimmat ukkoset ovat sijoittuneet vaihtelevasti eri puolille maata eri vuosina.

Kuinka kauan yksi ukkospilvi elää keskimäärin?

Yhtä ukkossolua, jonka keskellä on nousuvirtausalue, vastaavan pilven ukkostoiminnan elinaika on noin tunti. Runsaammassa ukkosessa voi soluja syntyä vieri viereen, jolloin niitä voi olla vaikea erottaa toisistaan, ja pilvirykelmän yhteinen elinaika voi olla paljon pitempi. Solut voivat myös sulautua suuremmaksi supersoluksi, jonka elinaika on niinikään pitempi. Yhden solun halkaisija on noin 10 km, rykelmän tai supersolun noin 50 km.

Tuleeko helleaallon jälkeen yleensä ukonilma?

Mitä lämpimämpää on, sitä suuremmat ovat edellytykset ukkosen syntyyn. Tämä ei johdu suoraan lämpötilasta vaan siitä, että lämpimään ilmaan mahtuu enemmän kosteutta, ja ilmassa piilevä kosteus on ukkosten käyttövoimaa.

Kun lämpötila on ollut hellelukemissa pitkään tarvitaan ukkosen syntymiseen enää riittävästi kosteutta, noin 5-10 g/m3, sekä tarpeeksi voimakas pystyvirtaus eli vahvasti epävakaa troposfääri.

Toisaalta pitkään jatkuneen helteen jälkeen tulee yleensä jossakin vaiheessa alueelle kylmä rintama ja tämän mukana ukkosia. Voimakkaita ukkosia esiintyy, jos Suomeen saapuukin tavallisen lounaisen ilmamassan sijaan kaakosta Kaukasuksen seuduilta lähtöisin olevaa kosteaa ja lämmintä ilmaa.

Mikä on salaman lämpötila kun se iskee?

Korkein kuumuus esiintyy pääsalaman aikana sen edetessä äkillisesti salamakanavassa, jonka esisalama on "avannut". Pääsalaman huipussa lämpötila on ehkä 30 000 celsius-astetta, ja laskee 30 mikrosekunnin aikana 10 000 asteeseen. Salaman lämpötilan keskiarvona voidaan siis pitää 20 000 astetta.

Esisalaman syntyessä saattaa sen etenevässä kärjessä vallita vastaava lämpötila. Moni-iskuisen salaman pääsalamoiden välillä lämpötila laskee 100 millisekunnin aikana 4000 asteeseen tai sen alle. 4000 asteessa kanava johtaa vielä hyvin sähköä, 2000 asteessa se on muuttunut käytännössä eristeeksi.

Voiko ukkosta esiintyä keväällä?

Keskimääräinen ukkoskausi on touko-syyskuussa ja vilkkaimmillaan ukkosta on kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Vaihtelut vuodesta toiseen ovat kuitenkin suuria. Ei ole lainkaan tavatonta, että jo huhtikuussa Suomeen tulee lämpöaalto ja sen mukana ukkosia, harvoin kuitenkaan kovin runsaita. Samoin loka-marraskuussa voi vielä esiintyä merkittävää ukkosta varsinkin merillä.

Miten yleisiä ukonilmat ovat talvella?

Ukkoset ovat talvella hyvin harvinaisia. Niitä esiintyy kuitenkin joskus sakeassa lumi- tai räntäkuurossa, lämpötilan ollessa nollan vaiheilla. Havaintoja talviukkosista saadaan lähes joka talvi.

Talvista ukkosta voidaan nimittää "lumipyrysalamoinniksi". Lumikuuropilvessä tapahtuu sähköistymistä kuten kesäisemmissäkin kuuro- ja ukkospilvissä, mutta pilvi ei jaksa kasvaa kovin korkeaksi ja merkittävä osa sen sähkövarauksesta vajoaa lumisateen mukana alemmaksi. Tilanne lienee niin sekava, että tavallista maasalaman purkauskanavaa ei pääse muodostumaan, vaan sähkö purkautuu epämääräisemmin, pilvisalaman tapaan.

Mitä on ukkosen jyrinä?

Kun pääsalama kuumentaa kanavan äkkiä hehkuvaksi, kanava laajenee nopeasti. Aluksi tämä tapahtuu yliäänennopeudella, jolloin ilmaan syntyy samanlainen iskuaalto kuin yliäänilentokoneesta. Muutaman metrin päässä kanavasta iskuaalto hidastuu ääniaalloksi. Lähellä se kuullaan terävänä paukauksena, kauempana kuullaan peräkkäin kanavan eri osista tulevat äänet jyrinänä. Sopivassa kohdassa voidaan kuulla jyrinää useita sekunteja, koska kanava on pitkä (5 km) ja mutkitteleva, ja ääni on hidas (1 km kestää 3 sekuntia).

Miten lasketaan salaman etäisyys?

Valo etenee 300 000 km sekunnissa, joten välähdys nähdään käytännössä heti. Jyrinä myös alkaa samalla hetkellä, mutta äänen nopeus on vain miljoonasosa valon nopeudesta, noin 330 m/s. Näin ääneltä kuluu kilometriin 3 sekuntia.

Sääntö salaman etäisyyden määrittämiseksi on siis: Välähdyksestä aletaan laskea sekunteja, ja kun jyrinä alkaa, jaetaan saatu sekuntimäärä kolmella, jolloin saadaan etäisyys kilometreissä.

Pääseekö ukkospilvi joen tai malmiperäisen maan yli?

Ukkonen on lähinnä säästä riippuva ilmiö, jonka kehitykseen ja liikkeisiin alla oleva maaperä vaikuttaa melko vähän. Vain suuret vesistöt lisäävät tai jarruttavat pilven kasvua riippuen siitä onko vesi ilmaan verrattuna lämpimämpää vai kylmempää. Myöskään salamaniskun syntymiseen maan laatu tuskin vaikuttaa, mutta ehkä hiukan iskupaikan valintaan. Sen sijaan korkeussuhteilla, esimerkiksi harjut, on jonkin verran merkitystä pilven kehityksessä.

Miten virtaava koski tai iso järvi vaikuttavat ukkospilven liikkeisiin?

Jos ukkospilvi syntyy paikallisena, erityisesti iltapäivällä auringonpaisteen aiheuttaman maanpinnan lämmityksen avustamana, pilvi välttelee isompia vesistöjä, koska vesi lämpenee paljon hitaammin kuin maa.

Järvenselän pitää olla kooltaan kilometrin luokkaa tai laajempi, jotta pilvi "huomaisi" sen vaikutuksen. Ainakin Päijänne, Näsijärvi, Oulujärvi ja Saimaan suurimmat selät vaikuttavat selvästi paikallisiin ukkospilviin. Suomen joet taas ovat liian kapeita vaikuttaakseen merkittävästi.

Rintamaukkosessa tai muussa paikalle "vyöryvässä" monisolu-ukkosessa, jossa pilvi voi olla laajuudeltaan jopa 200-300 km, järvillä tuskin on vaikutusta. Sellaiset pääsevät usein myös meren yli, vaikka jonkinlaista meren aiheuttamaa vaimennusta on kyllä havaittavissa.

Miksi ukkospilvi kulkee usein vastatuuleen?

Ukkospilvi kulkee vallitsevan ilmavirtauksen mukana. Tavallisesti lähes saman suuntainen tuuli puhaltaa myös maanpinnan lähellä. Ukkosella kuitenkin esiintyy myös voimakas pystyvirtaus: pilven keskivaiheilla on nousuvirtaus, johon imeytyy ilmaa maanpinnan läheltä, erikoisesti pilven etupuolelta, jossa siis paikallinen tuuli on vastakkainen vallitsevaan tuuleen nähden. Pilvi ei tietenkään puske tätä tuulta vastaan, koska pilvi on eri korkeudella kuin paikallisen tuulen alue.

Miksi ukkoskuuron aikana voi sataa suuria rakeita?

Jotta ukkospilvi pystyy syntymään, täytyy pilveä kasvattavan nousuvirtauksen kyetä nostamaan pilven huippu sellaiselle korkeudelle, missä lämpötilat ovat 15-20 astetta pakkasen puolella. Tällöin käynnistyy ns. jääkideprosessi, ja pilvessä alkaa syntyä jääkiteitä ja lumirakeita. Ukkospilvessä on siis aina rakeita.

Jos ukkoskuuron yhteydessä sataa vettä, pudotessaan painovoiman vaikutuksesta alaspäin rakeet ehtivät sulaa ennen osumistaan maahan. Toisinaan pilveä 'ruokkiva' nousuvirtaus on riittävän voimakas ja suuri nostaakseen pisaran uudestaan pilven sisään. Pilvessä pisara jäätyy uudelleen ja sen pinnalle kertyy yhä enemmän vettä tiivistymällä tai jäätymällä. Jossain vaiheessa (nousuvirtauksen hyytyessä ja/tai rakeiden kasvaessa riittävän painaviksi) ne alkavat pudota maahan.

Rajuissa ukkosissa nousuvirtauksen nopeus saattaa olla kymmeniä metrejä sekunnissa. Tällöin pisarat voivat olla pilvessä niin kauan, että niistä voi kasvaa jopa nyrkin kokoisia.

Lyökö salama kahdesti samaan paikkaan?

Ei ole mitään syytä, miksi se ei löisi. Moniin mastoihin se varmasti lyökin useammin kuin kerran. Vähemmän otollisten, matalien ja tasaisten kohteiden osalta kysymys on todennäköisyydestä: tyypillinen salamaniskutiheys Etelä-Suomessa on 1 isku vuodessa neliökilometrille. 1000 neliömetrin pihalla saisi salamaniskua odottaa keskimäärin 1000 vuotta.

Mutta tilastohan on usein harhaa. Tietyn paikkakunnan enimmät salamaniskut saadaan yhden tai muutaman rajun ukonilman aikana eikä suinkaan vähitellen pitkin kesää. Esimerkiksi 100 neliökilometriä edustaa keskikokoisen ukonilman peittämää pinta-alaa, ja yksinkertaistaen voidaan sanoa, että nuo 100 iskua voivat tulla yhden ukonilman aikana. Kun ukonilma on kohdalla, unohda puheet 1000 vuodesta ja suojaudu.

Iskeekö salama ylös vai alas?

Vakiintunut käsitys alas iskevästä salamasta on oikeutettu. Salama koostuu eri vaiheista, joista tärkeimmät ovat esisalama ja pääsalama; yhdestä esisalama-pääsalamaparista käytetään nimitystä isku. Niitä voi olla yhdessä salamassa useita, jotka voivat maassa osua myös eri kohtiin. Esisalama on suhteellisen heikko ja hidas, koska se joutuu puskemaan sähkövarausta ilmaan, joka on hyvä eriste. Samalla kuitenkin esisalaman synnyttämä kanava kuumenee niin paljon, että se alkaa johtaa hyvin sähköä ja täyttyy sähkövarauksella.

Kun kanava pilven ja kohteen välillä on valmis, sitä pitkin syöksyy vastakkaiseen suuntaan ja varaukseltaan vastakkainen nopea, kirkas pääsalama, joka neutraloi esisalaman. Vaikka salaman tuhovoima on peräisin pääsalamasta, on sen synnystä ja reitin valinnasta vastuussa esisalama, ja siksi on perusteltua sanoa esisalaman suuntaa myös salamaniskun suunnaksi.

Useimmiten esisalama alkaa pilvestä ja pääsalama ampaisee maasta ylöspäin. Pääsalama on niin nopea, että silmä ehtii tajuta vain esisalaman kulkusuunnan, joka on siis yleensä alaspäin. (Vain korkeista mastoista ja vuorenhuipuista voi esisalama lähteä ylöspäin.)

Mikä on elosalama?

Säätilassa, jossa ukkosta esiintyy, on ilman lämpötilajakautuma usein sellainen, että ääniaalto taipuu ylöspäin (vastaava ilmiö valoaalloilla on kangastus). Kun ukkospilvi on 15-20 km etäisyydellä, salaman jyrinä ei ehkä tavoita maanpinnalla olevaa havaitsijaa, joka kuitenkin saattaa nähdä leimahdukset näin kaukaa. Elosalama on siten ’tavallinen’ salama, joka sattuu esiintymään sopivalla hetkellä ja sopivalla etäisyydellä havaitsijasta.

Kaukaiset leimahdukset näkee parhaiten pimeänä aikana, esim. elokuun alkupuolella, jolloin usein esiintyy vielä rajuja ukkosia. Kesä- ja heinäkuussa valoisuus haittaa kaukaisten salamoiden näkemistä, varsinkin kun suurin osa salamoista esiintyy jo iltapäivällä. Elokuussa yöllisten ukonilmojen osuus kasvaa samalla kun pimeä aika pitenee. Elosalaman nimitys siis heijastelee sen parasta esiintymiskautta.

Mikä on pallosalama?

Pallosalama on ilmasähkön hankalin tutkimuskohde, koska esiintymisen satunnaisuus tekee mittaamisen lähes mahdottomaksi ja pallosalamoiden luominen laboratoriossa on toistaiseksi onnistunut vain osittain.

Monet purkaukset, jotka ovat kiinni jossakin esineessä (sähköpylväässä tai -johdossa, pistorasiassa jne.), saattavat näyttää pallomaisilta, mutta pallosalama-nimitys olisi syytä varata vain ilmiölle, jolla on seuraavia ominaisuuksia:
• leijuu vapaasti ilmassa ja voi ponnahtaa esim. maasta
• kestää useita sekunteja ja liikkuu hitaasti valaisee suunnilleen kuten voimakas hehkulamppu
• on kooltaan muutamasta senttimetristä metriin
• esiintyy vain ukonilmalla
• voi hävitä paukahtaen tai myös äänettömästi
• ei aiheuta merkittäviä tuhoja kuten varsinainen salama
Tarkan tiedon puutetta kuvastaa, että selitykseksi keksittyjen teorioiden joukko on suuri. Yleisesti hyväksyttävää selitystä odotellessa voidaan ehkä toistaiseksi tyytyä seuraavanlaiseen pohdiskeluun pallosalaman luonteesta:

Kun tavallisimman salamaniskun alkuvaihe, negatiivinen esisalama, saapuu pilvestä lähelle maata, johonkin kohtaan maassa (usein korkeaan ja terävään) syntyy vastasalama, joka syöksyy ylös, tavoittaa esisalaman kärjen ja täydentää kanavan, jota pitkin varsinainen voimakas pääsalama iskee.

Vastasalamaehdokkaita voi syntyä useita, mutta yleensä vain yksi niistä tavoittaa esisalaman. Epäonninen vastasalama sammuu, mutta sen kärki, johon on kasautunut positiivista varausta, voi jäädä eloon muutamaksi sekunniksi pallosalamana. Jotta näin voisi käydä, tarvitaan ehkä kolme edellytystä: koossa pitävä rakenne, lämpö- ja sähköeristys ympäröivää ilmaa vastaan, sekä energiaa, joka pitää pallon kuumana (leijuvana) ja valaisevana.

Vastasalama voi syntyessään höyrystää purkauskohdastaan mukaan metallia tai hiiltä. Voimakas sähkövirta voi hitsata hiukkaset äärimmäisen ohueksi kuiduksi, aerogeeliksi, jonka muodostama sykkyrä antaa pallolle jäykän rakenteen. Sähkövirta synnyttää myös otsonia, jonka avulla kuitu palaa ja pitää pallon kuumana. Palamiseen voi osallistua muitakin aineita, esim. purkauskohdasta höyrystyneitä hiilivetyjä. Palaminen on mahdollista alhaisillakin pitoisuuksilla, jos sähköpurkaukset edesauttavat sitä. Vesimolekyylit, joita ukonilmalla on tietenkin läsnä runsaasti, voivat erään teorian mukaan muodostaa eristävän kerroksen pallon pinnalle.

Metallia höyrystäviä purkauksia voi esiintyä paitsi vastasalamassa myös sähkölaitteissa ja -johtimissa, jolloin virtalähteenä on salaman aiheuttama ylijännite sähkö- tai puhelinverkossa. Tällainen pallosalama voisi esiintyä myös sisätiloissa.

Jos yllä kuvattu käsitys on edes osapuilleen oikea, pallosalamoiden laboratorioyritelmien epäonnistuminen johtuisi siitä, että käytettävissä olevat sähkövirta ja -jännite sekä lyhyt purkausmatka eivät riitä purkauksen kehittymiseen valmiiksi pallosalamaksi.

Mitä pitää tehdä jos pallosalama tulee sisälle?

Havaintojen mukaan pallosalama leijuu ilmassa vapaasti useita sekunteja, liikkuen hyvinkin hitaasti, mutta kohdatessaan esim. lattian, saattaa se kimpoilla siitä useita kertoja. Pallosalaman liike on niin hidasta, että tarkkaavainen ihminen ehtii väistää sen alta pois. Eli, jos näkee pallosalaman tulevan kohti, kannattaa väistää! Ihmisen liikkeen ei pitäisi liiemmin vaikuttaa pallosalaman liikkeisiin.

Pallosalama ei vedä vaarallisuudessaan vertoja varsinaiselle salamalle. Koskemaan salamaa ei kuitenkaan pidä mennä, sillä siinä saattavat sormet palaa.

Mitä ovat kalevantulet?

Aikaisemmin nimityksiä elosalama ja kalevantuli on käytetty samasta asiasta, nimittäin yli 15 km etäisyydellä olevan salaman välähdyksestä, jolloin jyrinää ei kuulu. Eroa ei ole tehty siinä, näkyykö välähdys epämääräisenä vai erottuuko maasalaman kanava selvänä viivana.

Nykyään nimityksillä tarkoitetaan eri asioita siten, että elosalamassa itse viivasalama näkyy ja kalevantulessa vain maasalaman tai pilvisalaman heijastus. Ja siis molemmissa tapauksissa valoilmiö on äänetön.

Onko ukkosella turvallista pitää ikkunaa auki? Entä oleskella lasittamattomalla parvekkeella? Pitääkö kerrostalossa asuvan ottaa ukkosella tv:n antenni irti seinästä?

Ukonilman lähestyessä on syytä sulkea avonaiset ovet ja ikkunat, jottei salamakanava muodostuisi aukkoon ja näin tulisi sisälle. Tietysti myös sateen takia on ikkunat hyvä sulkea.

Ikkuna ei erityisemmin 'houkuttele' salamaa, mutta jos salama iskee esimerkiksi rakennuksen viereen, saattaa paineaalto hajottaa ikkunalasin ja tällä tavoin aiheuttaa vahinkoa ihmiselle. Lisäksi monien silminnäkijähavaintojen mukaan pallosalama on ilmestynyt avoimesta ovesta tai ikkunasta sisälle taloon, joskus jopa suljetun ikkunan läpi.

Lasittamaton parveke synnyttää samantapaisen, mutta vielä suuremman riskin kuin avoin ikkuna. Salama ei nimittäin aina iske alueen korkeimpaan paikkaan (talon katolle tai puuhun), vaan voi myös ohjautua sivusuunnassa talon seinään tai parvekkeelle.

Turvallisinta ukonilmalla on pysytellä sisätiloissa huoneen keskellä etäällä sähkölaitteista, tulisijasta, ovista ja ikkunoista. Ikkunan alla oleva lämpöpatteri muodostaa myös maadoitusreitin salamalle, joten senkin takia ikkunan lähellä on vaarallista olla. Kerrostalon TV-kaapeli on paremmassa suojassa salamalta kuin pientalossa, mutta varmuuden vuoksi senkin voi ottaa irti.

Onko ukkosella uiminen vaarallista?

Ukkosella uiminen on vaarallista monesta syystä. Vesirajan lähellä oleskelu voi sinänsä olla vaarallista. Salama hakeutuu mielellään veteen, mutta se saattaa mennä sinne rannan kautta, jos rannalla on korkeampia kohteita, kuten rannalla oleskeleva ihminen. Ukkosella on siis syytä mennä sisemmäksi maalle.

Koska uimarin pää on vedenpintaa ylempänä, veteen hakeutuva salama voi hakeutua uimarin päähän. Jos salama lyö uimarin lähelle, joko veteen tai rantaan, vettä pitkin leviävä sähkövirta kulkee myös uimarin läpi. Vaikka hajaantuneen virran
voimakkuus on jonkin verran heikentynyt, voi se hetkeksi tainnuttaa uimarin ja aiheuttaa hukkumisen. Uiminen ei siis ole ukkosella turvallista, joten ukkosen lähestyessä kannattaa jättää uiminen väliin.

Suojaako kumisaapas salamaniskulta?

Jos salama iskee ihmiseen, se on raivannut itselleen ehkä 5 km pituisen purkauskanavan, joka päättyy esim. ihmisen päälakeen. Miten salaman sähkövirta käyttäytyy kehossa? Jos virta on heikkoa, se kulkee tasaisesti jakautuneena kehon läpi. Voimakkaampi virta purkautuu myös osittain ihon pintaa pitkin, ja vielä voimakkaampi "lyö yli" kehon ulkopuolella ilmassa. Kehon sisällä kulkeva virta on vaarallisinta kahdessa kohdassa: aivojen hengityskeskuksessa ja sydämessä.

Kun vastaan tulee saapas, sen ylittäminen pinta- tai ylilyöntipurkauksella on helppoa salamalle, joka on jo selvinnyt 5 km matkasta. Saapas ei estä virran kulkua eli salaman iskemistä.

Periaatteessa voi ajatella, että saapas vastustaa kehon sisällä kulkevaa virtaa niin, että pintapurkaus muodostuu nopeammin ja sisäinen virta ehtii tehdä vähemmän vahinkoa. Toistaiseksi ei ole kokeellista näyttöä siitä, että tämä ero olisi käytännössä tarpeeksi suuri ollakseen merkityksellinen. On kuitenkin havaittu (nukkekokeilla), että jos kaksi henkilöä, joista toisella on saappaat, ovat iskupaikkaa etsivän esisalaman suhteen täsmälleen samalla "hollilla", uhriksi joutuu todennäköisemmin saappaaton. Käytännössä näin kriittistä valintatilannetta tuskin esiintyy, ja voidaan sanoa, että ukonlyömäksi joutuu yhtä hyvin saappaat jalassa kuin ilman.

Toisaalta jos salama lyö lähistölle, maahan syntyy ns. askeljännite, jolloin erillään olevat jalat joutuvat eri jännitteisiin ja sähkövirtaa ohjautuu kehoon. Askeljännite on paljon pienempi kuin suoran iskun aiheuttama, ja sitä vastaan saappaista voi olla hyötyä (kuten tavallisen verkkojännitteenkin tapauksessa).

Eikö ukonilmalla ole vaarallista olla lentokoneessa?

Salamat iskevät lentokoneisiin melko useinkin. Usein salamoita ei matkustaessa edes huomaa muuten ympärillä olevan salamoinnin seasta. Lentokoneet ovat erityisesti rakennettu kestämään salamaniskuja. Periaatteessa salama kulkee koneen runkoa pitkin ja jatkaa siitä matkaansa menemättä itse matkustamoon tai muihin koneen elektronisiin laitteisiin.

Samaan tapaan auto on ukonilmalla melko turvallinen paikka. Salaman iskiessä autoon, salama matkaa auton metallikoria pitkin maahan eikä usein aiheuta mitään vahinkoa sisällä oleville. Toki aina poikkeuksia löytyy, mutta pääsääntöisesti vahinkoa aiheuttavia salamaniskuja on huomattavan vähän verrattuna kokonaistapausten määrään.

Toki lentokapteenit pyrkivät välttämään kaikkein voimakkaimpia ukkossoluja, sillä niissä saattaa sataa useiden senttimetrejä halkaisijaltaan olevia rakeita ja nousuvirtaukset sekä laskuvirtaukset voivat pahimmillaan olla useita kymmeniä metrejä sekunnissa.

Salamat ja ukkonen

Lisätietoa salamoista ja ukkosista Teematietoa-sivuiltamme