Vuoden 2012 säät

Vuosiyhteenveto

Vuosi 2012 oli Itä- ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta selvästi tavanomaista sateisempi. Suurimmat sademäärät mitattiin etelärannikolla, Pohjois-Satakunnasta Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä, Pohjois-Karjalassa ja Meri-Lapissa. Havaintoasemista eniten satoi Kajaanin Saaresmäessä, jossa sadetta kertyi 1031 millimetriä. Vuosi oli useilla Ilmatieteen laitoksen havainto-asemilla sateisin viimeisen 50 vuoden ajalta tarkasteltuna. Vuoden keskilämpötila oli lähellä tavanomaista.

Talvi

Talvikuukausien eli joulu-helmikuun keskilämpötila oli kylmästä helmikuusta huolimatta laajalti tavanomaista korkeampi, mihin on syynä huomattavasti tavanomaista lauhempi joulukuu. Suurin poikkeama oli Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa oli paikoin runsaat kaksi astetta tavanomaista lauhempaa. Sen sijaan laajoilla alueilla maan etelä- ja keskiosassa poikkeama jäi vajaaseen asteeseen, joten talvi oli näillä alueilla keskilämpötilan osalta melko tavanomainen. Korkein keskilämpötila vähän yli -3 astetta oli lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla. Alin keskilämpötila vähän alle -10 astetta mitattiin Keski- ja Pohjois-Lapissa. Lauhan alkutalven vuoksi terminen talvi pääsi alkamaan maan eteläosassa vasta vuodenvaihteessa, mikä on harvinaisen myöhään.

Talvikuukausien sademäärä oli laajalti tavanomaista suurempi. Eniten satoi maan eteläosassa ja Meri-Lapissa, jossa sadetta kertyi paikoin runsaat 250 millimetriä. Runsassateisilla alueilla mitattiin useilla havaintoasemilla suurin talven sademäärä vuosikymmeniin. Helsingin Kaisaniemessä talven sademäärä 272 millimetriä oli aseman 150-vuotisen mittaushistorian suurin. Niukimmille sateille jäätiin Itä- ja Pohjois-Lapissa, jossa sadesumma jäi alle 125 millimetrin.

Kevät

Kevään eli maalis-toukokuun keskilämpötila oli lähes koko maassa tavanomainen tai hieman tavanomaista korkeampi. Keskilämpötilat vaihtelivat 5 ja -3 asteen välillä. Suurimmat poikkeamat tavanomaisesta olivat etelärannikolla ja Pohjois-Lapissa, missä koko kevään keskilämpötila oli runsaan asteen keskimääräistä korkeampi.

Kevään sademäärä oli suurimmassa osassa maata tavanomaista suurempi, paikoin jopa harvinaisen suuri. Sademäärät vaihtelivat 60 ja 190 millimetrin välillä. Eniten satoi Kajaanin Saaresmäessä, missä kevään sademäärä oli jopa 192 mm. Tämä on kyseisen aseman suurin kevään sademäärä sitten vuoden 1983, jolloin siellä satoi yhteensä 196 mm.

Kesä

Kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila vaihteli maan etelä- ja itäosan noin 15 asteesta pohjoisimman Lapin noin 10 asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna poikkeamat jäivät pieniksi. Koko maan keskilämpötila oli 13,5 astetta, mikä on 0,4 astetta alle pitkäaikaisen keskiarvon. Viimeksi kesän keskilämpötila on ollut alempi vuonna 2008, jolloin se oli 12,8 astetta. Korkein keskilämpötila 16,3 astetta mitattiin Helsingin Rautatientorilla ja alin keskilämpötila 8,6 astetta Enontekiön Kilpisjärvellä.

Hellepäiviä oli kesä-elokuussa 18 eli selvästi tavanomaista vähemmän. Yksittäisistä havaintoasemista eniten hellepäiviä oli Kouvolan Utissa, jossa niitä oli yhdeksän. Korkein lämpötila 31,0 astetta mitattiin Lieksan Lampelassa heinäkuun 30. päivänä.

Kesäkuukausien sademäärässä oli suuria eroja maan eri osien välillä. Runsaimmat sateet sattuivat Pohjois-Karjalaan ja Kainuuseen, missä satoi jopa yli 360 millimetriä. Niukimmin satoi Keski- ja Pohjois-Lapissa, jossa jäätiin paikoin alle 160 millimetrin. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna suurimmat sademäärät olivat yli puolitoistakertaisia, kun taas niukimmat sateet jäivät selvästi alle tavanomaisten arvojen.

Syksy

Syksyn eli syys-marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaisimman Suomen runsaasta +7 asteesta Käsivarren Lapin noin nollaan asteeseen. Ilmatieteen laitoksen tilastojen pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Suurin poikkeama oli Pohjois-Lapissa ja itärajan tuntumassa, jossa oli vajaat kaksi astetta tavanomaista lämpimämpää. Sen sijaan muualla maassa poikkeama oli asteen verran. Kaikki syyskuukaudet olivat tavanomaista lämpimämpiä lukuun ottamatta lokakuuta, jolloin maan länsiosassa ja suurimmassa osassa Lappia oli hieman tavanomaista kylmempää. Syksy oli koko maassa myös tavanomaista sateisempi. Maan länsiosassa ja Lapissa satoi paikoin puolitoistakertaisesti pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden. Eniten satoi etelä- ja länsirannikolla ja Meri-Lapissa, jossa satoi paikoin yli 300 mm. Sen sijaan Pohjois-Lapissa ja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sademäärä jäi yleisesti alle 200 millin.

Lämpimin ja kylmin paikka kuukausittain

Suurin kuukauden ja vuorokauden sademäärä kuukausittain