Otsoni
Otsonia (O₃) ei ole päästöissä. Otsonia muodostuu auringon valossa saastuneen (erityisesti typen oksidit (NOₓ ja hiilivedyt (VOC)) ilman kulkeutuessa tuulten mukana. Korkeimmat pitoisuudet voivat esiintyä maaseudulla satojen kilometrien päässä päästölähteistä.
Otsonin syntyminen on monimutkainen valokemiallinen tapahtumaketju, jossa otsonia sekä syntyy että kuluu (ns. nielu). Saasteiden väliset pitoisuussuhteet ja auringon valon määrä ratkaisevat vallitsevan otsonipitoisuuden.
Käytännössä tämä Suomen oloissa saa aikaan sen, että kaupunkiemme keskustoissa, missä liikenteen päästöistä johtuen NOₓ-pitoisuudet ovat korkeat, NOₓ-yhdisteet toimivatkin otsonia hävittäen eli otsoninieluna. Kauempana päästöistä — jo kaupunkien laidoilla — NOₓ-yhdisteiden otsonia muodostava reaktio pääsee voitolle ja otsonipitoisuudet kohoavat.
Kuluneina vuosina liikenteen NOₓ-päästöt ovat selvästi laskeneet, nielureaktio on pienentynyt ja otsonipitoisuudet ovat lievästi nousseet kaupungeissa.
Otsoni on helposti reagoiva kaasu, jolla on tärkeä rooli ilmakehässä. Yläilmakehässä se luontaisesti suojaa maanpintaa liialta ultraviolettisäteilyltä. Hengitysilman korkeat otsonipitoisuudet ovat kuitenkin ihmisten terveydelle haitallisia. Myös kasvillisuudelle korkeat otsonipitoisuudet ovat haitallisia.
Suomessa kevät- ja kesäkausi on otollisinta aikaa otsoninmuodostukselle. Eteläisillä tuulilla Suomeen voi myös kaukokulkeutua otsonipitoista ilmaa Keski- ja Etelä-Euroopasta.
Yleisölle tulee tiedottaa, jos otsonipitoisuuden tuntiarvo ylittää 180 mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa. Näin korkeat pitoisuudet ovat Suomessa harvinaisia. Viimeksi tiedotuskynnyksen ylittävä otsoniepisodi mitattiin toukokuussa 2006 Virolahdella.
Terveyshaittojen ehkäisemiseksi otsonin vuorokauden korkein kahdeksan tunnin keskiarvo tulisi olla alle 120 µg/m³. Kuitenkin 25 ylitystä vuodessa sallitaan. Maaseudun tausta-asemilla ylityksiä tapahtuu vuosittain, ylitysmäärät ovat kuitenkin jääneet alle 25 kappaleen. .