Jäätyminen Perämeren pohjoisosassa alkoi lokakuun lopulla noin viikon keskimääräistä ajankohtaa aiemmin. Jäätyminen oli vähäistä aina marraskuun loppupuolelle, jolloin jäätä alkoi muodostua myös Suomenlahden itäosaan, runsaan viikon keskimääräistä aiemmin. Joulukuun alussa jääpeite kasvoi hieman Perämeren pohjoisosassa ja jäätyminen alkoi Perämeren eteläosassa, Merenkurkussa ja Selkämerellä normaaliin aikaan. Sää muuttui kuitenkin leudoksi ja tuuliseksi ja jäät Perämerellä ajautuivat pohjoiseen ja ahtautuivat Kemin edustalle. Joulukuun loppupuolella alkoi kylmempi sääjakso, jonka aikana jääpeite Perämerellä ja Suomenlahdella kasvoi ja vahvistui ja jäätyminen Saaristomerellä ja Suomenlahden länsiosassa alkoi normaaliin aikaan.

Tammikuun alkupuolella sää muuttui uudelleen lauhaksi ja tuuliseksi ja jäät Perämeren pohjoisosassa ja Suomenlahden itäosassa ahtautuivat rannikon edustalle. Jäätyminen oli vähäistä aina tammikuun lopulle saakka, jolloin jäätä alkoi muodostua Perämerelle, Merenkurkkuun, Selkämerelle, Saaristomerelle ja Suomenlahdelle.

Helmikuun alussa uuden jään muodostuminen jatkui ja Perämeri peittyi kauttaaltaan jäähän helmikuun 1. päivänä, kaksi viikkoa keskimääräistä ajankohtaa myöhemmin. Suomenlahdella jääpeite laajeni idästä Helsingin pituuspiirille saakka. Helmikuun puolivälin jälkeen sää muuttui taas lauhaksi ja jäätilanne alkoi taantua. Perämerellä jäät ahtautuivat Suomen rannikon edustalla kiintojäätä vasten. Helmikuun lopulla Perämerellä oli leveä railo Skellefteån edustalta Merenkurkkuun ja Suomenlahden ulapan jäät olivat Suursaaren itäpuolella.

Maaliskuun alussa alkoi kylmempi sääjakso, jonka aikana saavutettiin talven laajin tilanne. Pinta-alaltaan laajin tilanne oli 130 000 km² maaliskuun 11. päivänä. Jääpeite kattoi silloin Perämeren, Merenkurkun ja Saaristomeren. Selkämerellä jäätä oli pohjoisesta Storkallegrundin leveyspiirille ja siitä etelään jäätä oli rannikon edustalla 20–40 meripeninkulmaa. Suomenlahdella jääpeite ulottui idästä Hangon pituuspiirille ja Riianlahden pohjoisosa oli jään peitossa.

Jäätilanne alkoi tämän jälkeen hitaasti taantua. Selkämerellä ohut jää rikkoutui lautoiksi ja tiivistyi Suomen rannikon edustalle.

Jäät lähtivät ensimmäiseksi Saaristomereltä huhtikuun loppupuolella, keskimääräiseen aikaan. Selkämeri vapautui jäistä huhtikuun lopulla ja Suomenlahti toukokuun alkupuolella viikon keskimääräistä myöhemmin. Perämereltä viimeiset jäät sulivat toukokuun lopulla normaaliin aikaan.

Kiintojään suurin paksuus oli Perämeren pohjoisosassa 70–90 cm, Perämeren eteläosassa 50–70 cm, Selkämerellä 40–50 cm, Saaristomerellä 25 cm, Suomenlahden länsiosassa 25–30 cm ja Suomenlahden itäosassa 55–60 cm. Perämeren ulapan jään paksuus oli pohjoisosassa 40–60 cm ja eteläosassa 20–40 cm. Selkämerellä ulapan jään paksuus oli 10–30 cm, Suomenlahden länsiosassa 5–30 cm ja Suomenlahden itäosassa 40–70 cm.

Jäätalven kesto Perämeren pohjoisosassa oli keskimääräinen, Perämeren eteläosassa ja Merenkurkussa hieman keskimääräistä lyhyempi, Selkämerellä ja Saaristomerellä noin kolme viikkoa ja Suomenlahden länsiosassa yli viikon keskimääräistä lyhyempi. Suomenlahden itäosassa jäätalven kesto oli muista poiketen yli kaksi viikkoa keskimääräistä pidempi.

Simo Kalliosaari