Jäätyminen Perämeren pohjoisosassa alkoi marraskuun alkupuolella noin viikon keskimääräistä ajankohtaa myöhemmin. Suomenlahden itäosassa Viipurinlahdella jäätyminen alkoi marraskuun puolivälin jälkeen hieman keskimääräistä aiemmin ja muualla Suomenlahdella joulukuun loppupuolella noin viikon keskimääräistä myöhemmin. Saaristomerelle jäätä muodostui myös joulukuun loppupuolella normaaliin aikaan. Jäätyminen jatkui joulukuun aikana keskimääräisen tilanteen mukaisena. Vuodenvaihteessa Perämeren pohjoisosa ja Merenkurkku olivat jään peittämiä ja Perämeren eteläosassa oli vain keskimerellä avoin alue. Saaristomeri oli jäässä ja Suomenlahdella jäätä ulottui idästä Suursaareen saakka. Jäätilanne vastasi ajankohdan keskimääräistä tilannetta.

Tammikuun alkupuolella sää muuttui lauhaksi ja jäätilanne taantui. Kuun puolivälissä jäätä oli Perämeren pohjoisosassa Kemin majakalle saakka ja eteläosassa vähän ulkosaariston ulkopuolelle. Jää oli kuitenkin tuulien vaikutuksesta paikoin pahoin ahtautunutta. Merenkurkku oli avoin ja Suomenlahden itäosassa jäätä oli ulkosaaristoon saakka. Tammikuun loppupuolella sää muuttui kylmemmäksi ja jäätyminen alkoi uudelleen. Perämeri peittyi kauttaaltaan jäähän tammikuun 24. päivänä noin puolitoista viikkoa keskimääräistä myöhemmin. Sää pysyi kylmänä koko loppukuun ja jäätä muodostui kaikille merialueille.

Kylmän sääjakson lopulla saavutettiin talven laajin jäätilanne helmikuun 1. päivänä, jolloin jääalueen pinta-ala oli 102 000 km². Jäätä oli Perämeren pohjoisosasta Merenkurkun eteläpuolelle 20 mpk Sydostbrottenista lounaaseen. Selkämeren rannikolla oli 15–20 mpk leveä vyöhyke ajojäätä ja Saaristomeri oli Ahvenanmaalle saakka jäässä. Suomenlahden länsisaaristo sekä Suomenlahden ulappa idästä Suursaareen saakka olivat jään peitossa.

Helmikuun sää oli vaihteleva. Alkukuu oli lauha ja jäätilanne taantui. Kuun puoliväliin mennessä Perämeren eteläosaan oli muodostunut laaja avoin alue, Merenkurkku oli avoin, Selkämerellä jäätä oli sisäsaaristossa, Saaristomeri oli osittain auki ja Suomenlahdella jäätä oli Lavansaaresta itään. Perämerelle oli muodostunut paikoin pahoin ahtautuneita jääalueita. Helmikuun loppupuolella ja maaliskuussa kylmät ja lauhat sääjaksot vuorottelivat. Perämerellä jääkenttä vahvistui, mutta muilla merialueilla kylmän jakson aikana muodostunut jää rikkoutui lauhan jakson aikana lautoiksi ja sohjoksi rannikon edustalle.

Huhtikuun sää oli keskimääräistä lämpimämpi ja jäät alkoivat nopeasti sulaa. Saaristomeri ja Suomenlahden länsiosa vapautuivat jäistä huhtikuun puolivälissä, Selkämeri heti puolenkuun jälkeen ja Suomenlahden itäosa kuun lopulla normaaliin aikaan. Merenkurkusta ja Perämeren eteläosasta jäät lähtivät huhtikuun lopulla noin viikon keskimääräistä aiemmin. Viimeiset ajojäät Perämeren pohjoisosasta sulivat toukokuun loppupuolella suunnilleen keskimääräiseen aikaan.

Kiintojään suurin paksuus Perämerellä oli 55–80 cm, Selkämerellä 30–40 cm, Saaristomerellä ja Suomenlahden länsiosassa 25–30 cm sekä Suomenlahden itäosassa 35–45 cm. Ulapan jään paksuus Perämerellä oli 20–50 cm, Selkämerellä 10–20 cm ja Suomenlahdella 10–45 cm.

Jäätalven kesto oli Perämerellä ja Merenkurkussa noin 2 viikkoa keskimääräistä lyhyempi, Selkämeren saaristossa ja Saaristomerellä suunnilleen keskimääräinen ja Suomenlahdella noin viikon keskimääräistä lyhyempi.

Simo Kalliosaari