Lokakuu oli tavanomaista lämpimämpi ja merivesi oli lokakuun lopussa asteesta kahteen ja puoleen astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Jäätyminen Perämeren pohjoisosassa ja Suomenlahdella Pietarin edustalla alkoi marraskuun puolivälissä kaksi viikkoa normaalia myöhemmin. Marraskuu oli lämpöoloiltaan normaali, mutta lämpimän lokakuun takia merivedet olivat lämpimiä eikä jäätä muodostunut mainittavasti.

Joulukuun alussa jäätä oli vain Perämeren pohjoisosan sisäsaaristossa ja Suomenlahdella Pietarin ja Viipurin edustoilla. Joulukuu oli harvinaisen lämmin ja eikä jään määrä juuri lisääntynyt. Vuoden päättyessä jäätä oli Perämeren pohjoisosassa ja paikoitellen sisäsaaristossa. Suomenlahdella jäätä oli vain vähän Viipurin ja Pietarin edustoilla. 

Tammikuun alussa sää kylmeni ja jäätä muodostui Perämeren rannikoille, Vaasan saaristoon ja Selkämeren sisäsaaristoon. Perämeren ulapalla lounaistuulet muodostivat jään reunaan sohjovyön. Suomenlahdella jään määrä lisääntyi Pietarin ja Viipurin edustoilla ja Kotka–Hamina-alueen saaristoon muodostui ohutta jäätä.

Noin viikon kestäneen pakkasjakson jälkeen lämpötila pysyi Suomessa kuun loppuun asti viidestä kymmeneen astetta tavanomaista korkeampana eikä jään määrä lisääntynyt. Tammikuun lopussa jäätä oli Perämeren sisäsaaristossa, Vaasan saaristossa ja Selkämeren pohjoisosan sisäsaaristossa. Perämeren ulapalla jään reuna kulki noin linjalla Raahen majakka –Malören–Nygrån. Suomenlahdella jäätä oli vain Pietarin edustalla ja Viipurinlahdella sekä Kotka–Hamina-alueen sisäsaaristossa.

Helmikuun puolivälissä sää kylmeni hetkellisesti ja jään määrä lisääntyi. Perämerellä jäätä oli linjan Marjaniemi– Falkens grund –Piteå pohjoispuolella sekä rannikoilla. Vaasan saaristossa oli jäätä kuten myös Selkämeren sisäsaaristossa. Saaristomerellä oli paikoitellen ohutta jäätä saarten väleissä. Suomenlahden sisäsaaristossa oli ohutta jäätä. Pietarin ja Viipurin edustoilla uusi jää ulottui Seiskariin.

Helmikuu loppui lauhana ja kuun vaihteessa jäätä oli tullut vain hiukan lisää Perämerelle, jossa jäätä esiintyi ulapalla linjan Raahe–Skellefteå pohjoispuolella.

Maaliskuun alkupuolella sää kylmeni ja jäätä muodostui Merenkurkkuun kuun viidentenä päivänä. Seuraavana päivänä Suomenlahden ulapalla uusi jää ulottui Seiskariin ja Suomen rannikkoalueilla esiintyi ohutta jäätä. Perämeren keskiosa linjan Raahe–Skellefteå eteläpuolella oli edelleen jäätön. Jääkenttä oli liikkeessä luoteeseen ja Suomen rannikolle avautui railo. Sää pysyi muutamia päiviä pakkasella ja Perämerellä railoon muodostui uutta jäätä. Kymmenennen päivän tienoilla sää lauhtui.

Vielä kerran säässä tapahtui kuun loppupuolella kylmenemistä ja talven laajin tilanne saavutettiin maaliskuun 24. päivänä, jolloin jäätä esiintyi 49 000 km² alueella. Tuolloin Perämeri ja Merenkurkku olivat jään peittämiä. Selkämeren pohjoisosassa jään reuna kulki Strömmingsbådanista Sydostbrotteniin ja siitä Skagsuddeniin. Selkämeren ja Suomenlahden rannikoilla oli hyvin ohutta jäätä paikoin sisäsaaristossa. Itäisellä Suomenlahdella oli ohutta jäätä Viipurinlahdella ja Pietarin edustalla.

Maaliskuun lopussa sää lauhtui ja ohuet jäät sulivat nopeasti pois huhtikuun alkupäivinä. Huhtikuun ensimmäisen viikon lopulla jäät olivat haurastuneet Suomenlahdella ja Pohjanlahdella Kokkolan korkeudelle saakka. Suomenlahti ja Selkämeri olivat jäättömiä 9. huhtikuuta ja viimeiset jäät Suomenlahdelta, Viipurinlahdelta, sulivat 19.4. Samoihin aikoihin Perämeren ulappa-alueet Ruotsin pohjoisen saariston edustaa lukuun ottamatta olivat avoimia. Loput rantajäät sulivat Perämereltä toukokuun alkupuolella ja Perämeri oli jäätön 15. toukokuuta.

Jäätalven kesto Perämeren pohjoisosassa oli lähes viisi viikkoa keskimääräistä lyhyempi, Perämeren eteläosassa lähes seitsemän viikkoa, Merenkurkussa yli viisi viikkoa ja Selkämerellä lähes kuusi viikkoa keskimääräistä lyhyempi. Saaristomerellä ja Suomenlahdella, Venäjän alueita lukuun ottamatta, ei jäätalvea voi katsoa esiintyneen.

Jouni Vainio