Syksyn sää oli vaihteleva, sillä lämmintä syyskuuta seurasi tavanomaista kylmempi lokakuu, jota taas seurasi lauha marraskuu. Ajankohtaan nähden kylmä lokakuun loppupuoli jäähdytti rantavesiä ja ensijäät havaittiin loka–marraskuun vaihteessa Hailuodon ja Kokkolan seudun sisälahdissa. Kuun vaihteessa ulappa-alueiden lämpötilat olivat noin asteen verran ajankohdan keskimääräisten arvojen yläpuolella.

Marraskuun alkupuoli oli vielä jonkin verran tavanomaista kylmempi, mutta loppupuoli huomattavasti tavanomaista lauhempi, mikä näkyi merivesien hyvin hitaana jäähtymisenä sekä ensimmäisten jäiden poissulamisena. Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi jäätä oli Suomen merialueilla vain sisimpien lahtien perukoissa. Keskimääräiseen verrattuna meriveden lämpötilat olivat marraskuun lopussa asteen verran pitkäaikaisia arvoja korkeampia.

Joulukuun alku oli vielä varsin lauha, mutta pian sää kylmeni ja merialueille alkoi muodostua jäätä. Joulukuun puolivälissä "arktinen kylmä" iski Suomeen ja merialueille alkoi muodostua nopeasti jäätä. Joulukuun puolivälissä jäätä oli Perämeren pohjoisosassa, Vaasan saaristossa ja Suomenlahden perukoilla. Meriveden lämpötilat olivat Suomea ympäröivillä merialueilla alle kuuden asteen. Pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna lämpötilat olivat vielä puolesta puoleentoista astetta korkeampia. Keskimääräistä kylmempää säätä riitti kuukauden loppupuolelle saakka ja kaikkiaan kuukausi oli keskimääräistä kylmempi suurimmassa osassa maata.

Vuoden 2010 alkaessa sää jatkui kylmänä. Jäätä oli tuolloin Perämerellä keskisimpiä ulappa-alueita lukuun ottamatta. Merenkurkussa oli uutta jäätä, samoin Selkämeren rannikon kiintojään edustalla. Suomenlahden saaristossa oli ohutta jäätä ja Venäjän alueella ulappajää oli noin kymmensenttistä. Myös Riianlahdelle oli jo jäätä. Meriveden lämpötilat olivat Suomea ympäröivillä merialueilla alle kolmen asteen. Pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna niissä ei enää ollut suuriakaan eroja – arvot olivat joko noin puoli astetta alhaisempia tai puoli astetta korkeampia.

Jäätyminen alkoi Pohjanlahdella noin viikosta kuukautta keskimääräistä myöhemmin, kun Suomenlahdella jäätyminen alkoi keskimääräistä aikaa jopa kolme viikkoa aikaisemmin.

Pakkaset jatkuivat ja jäätä muodostui lisää. Tammikuun 8. päivänä Perämeri oli kauttaaltaan jään kattama ja viikkoa myöhemmin jään määrä lisääntyi myös Suomenlahdella ja Riianlahdella. Kuun puolivälin jälkeen etelänpuoleiset tuulet saivat jääkentän liikkumaan Perämerellä koilliseen ja Ruotsinpuoleiselle ulapalle syntyi avoalue. Tammikuun tuulisin päivä oli 27. päivä, jolloin tuuli yltyi myrskyksi läntisillä merialueilla. Perämerellä jäät liikkuivat nopeasti pohjoiskoilliseen aiheuttaen voimakasta puristusta jääkentässä. Seuraavina päivinä jään liike aiheutti kovaa puristusta myös Suomenlahdella. Kylmä, paikoin jopa harvinaisen kylmä, tammikuu päättyi pakkasissa ja jäällisen alueen laajuus oli tammikuun viimeisenä päivänä 175 000 km².

Lähestyttäessä helmikuun puoliväliä oli Selkämerelle ja Ahvenanmerelle muodostunut nopeasti uutta jäätä ja jää oli levinnyt myös pohjoiselle Itämerelle. Perämerellä ja Suomenlahdella jäät olivat vahvistuneet entisestään.

Hyvin kylmä sää jatkui myös helmikuun toisella puoliskolla, kun idästä virtasi arktista ilmaa Suomen merialueille. Helmikuun 17. päivänä jäällinen alue laajeni 244 000 km² laajuiseksi, mikä oli talven laajin tilanne. Tämä tapahtui lähes kaksi viikkoa keskimääräistä aikaisemmin. Tuolloin sekä Suomenlahti että Pohjanlahti olivat jään peittämiä, lukuun ottamatta noin 6500 km2 laajuista avoaluetta Selkämeren itäosassa Rauman ja Porin edustalla. Myös Riianlahti oli kauttaaltaan jään peitossa. Pohjoisella Itämerellä jään reuna noin Almagrundetista Glotoviin ja edelleen etelälounaaseen. Keskisellä Itämerellä rannikoiden edustoilla oli ohutta jäätä Öölannista ja Klaipedasta pohjoiseen. Eteläisellä Itämerellä Saksan rannikoiden edustoilla oli ohutta jäätä ja saaristoalu-eilla kiintojäätä. Myös Kattegatissa ja Skagerrakissa oli ohutta jäätä ja uutta jäätä.

Helmikuun kolmantena viikonloppuna (19.–21.2.2010) tuuli voimistui myrskylukemiin ja Suomenlahdella esiintyi jääkentässä vaarallisen voimakasta puristusta. Nämä myrskytuulet pienensivät jääl-listä aluetta huomattavasti. Talvisen sään jatkuessa jäällinen alue laajeni uudestaan helmikuun 25. päivänä lähes 244 000 km²:iin. Lämpötila pysytteli talvella 2009–10 nollan alapuolella yhtäjaksoisesti harvinaisen pitkään – kaikkiaan 60 päivää. Pakkastalvi päättyi helmikuun 26. päivänä ja etelänpuoleisten tuulien myötä jäällinen alue alkoi supistua.

Maaliskuusta tuli neljäs peräkkäinen kuukausi, joka oli Suomessa tavanomaista kylmempi. Pakkaset ja tuulet vaihtelivat ja jäällinen alue laajeni ajoittain, mutta vastaavasti voimakkaat tuulet pienensivät sitä. Kuun loppupuolen leuto sää ja vesisateet sulattivat pohjoisen Itämeren ja Suomenlahden jäitä. Suomenlahden ja Selkämeren eteläosan rannikkoalueiden kiintojäät alkoivat haurastua ja sisäsaaristossa oli sulapaikkoja. Viron rannikon tuntumassa puolestaan oli paikoin isoja avovesialueita.

Huhtikuussa merijää jatkoi haurastumistaan ja sulamistaan. Jään reuna Suomenlahdella siirtyi nopeasti linjalle Tiiskeri–Suursaari–Tytärsaaret. Selkämerellä jääkenttä ajautui tiiviimmäksi ja rannikoiden edustoille aukeni avoalueita. Sulaminen jatkui ja Suomenlahti ja Selkämeri olivat jäättömiä 19. huhtikuuta. Viimeiset jäät Selkämereltä hävisivät huhtikuun lopussa ja Suomenlahdelta, Viipurinlahdelta, ne sulivat toukokuun 2. päivänä. Tuolloin Perämerellä talvi vielä jatkui: rannat olivat 30–80 cm paksua kiintojäässä ja Rödkallen–Merenkurkku itäpuolella oli 30–60 cm paksua yhteenajautunutta ja ahtautunutta ajojäätä.

Seuraavan puolentoista viikon aikana Perämeren eteläosan rantajäät ja ulapan vähäiset ajojäät sulivat. Toukokuun puolivälissä alkoi ajankohtaan nähden poikkeuksellisen pitkä ja laaja hellejakso. Se sai myös Perämeren jääkentän haurastumaan ja sulamaan vauhdilla. Kuun 17. päivänä Perämeren rantajäät olivat sulaneet, mutta ulappa-alueilla oli vielä laajoja, paikoin vahvankin jään, jääalueita.

Helteen vaikutus jatkui – se sai veden lämpiämään ja jäät sulamaan. Viikkoa myöhemmin, toukokuun 24. päivänä jäätä oli vain muutama paksumpi lautta Merenkurkussa ja hiukan laajemmat ajojään alueet pohjoisen Perämeren keskiosassa. Viimeiset jäät sulivat Perämereltä toukokuun loppupäivinä ja Perämeri oli jäätön 31. päivänä toukokuuta.

Jäiden lopullisen sulamisen ajankohta verrattuna keskimääräiseen vaihteli suuresti. Perämeren pohjoisosan rannikkoalueilla jäiden lopullinen katoaminen tapahtui kahdesta viikosta kuukautta keskimääräistä aiemmin ja Suomenlahdella noin viikosta yli kuukautta keskimääräistä myöhemmin.

Jäätalven kesto Perämeren pohjoisosassa oli yli kuukauden keskimääräistä lyhyempi.  Perämeren eteläosassa ja Vaasan saaristossa jäätalvi oli puolestatoista kahteen viikkoon keskimääräistä lyhyempi, kun taas Merenkurkussa se oli kaksi viikkoa keskimääräistä pidempi. Muilla Suomea ympäröivillä merialueilla jäätalvi oli kestoltaan viikosta (pääkaupunkiseutu) yli kuukauden (läntinen Suomenlahti) keskimääräistä pidempi.

Kiintojään suurin paksuus Suomen alueilla Perämerellä oli 40–85 cm, Selkämerellä 30–60 cm, Saaristomerellä 15–50 cm ja Suomenlahdella 20–60 cm. Ulapan jään paksuus Perämerellä oli 30–60 cm, Selkämerellä 10–40 cm, Suomenlahdella 30–45 cm, Ahvenanmerellä 10–35 cm ja pohjoisella Itämerellä 10–35 cm.

Jouni Vainio ja Patrick Eriksson, Jääpalvelu