Marraskuun alussa olivat Suomea ympäröivien merivesien pintalämpötilat kuuden ja kymmenen asteen välillä. Verrattuna pitkäaikaisiin keskiarvoihin, vedet olivat runsaan asteen keskimääräistä lämpimämpiä. Marraskuussa ilman keskilämpötilat olivat merialueilla nelisen astetta keskimääräistä korkeampia, Perämerellä jopa yli viisi astetta. Kun ilman keskilämpötilat pääosin liikkuivat seitsemän asteen tietämissä, ei merivesikään sitä viileämmäksi jäähtynyt.

Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi, ei Suomea ympäröivillä merialueilla vielä ollut jäätä ja meriveden pintalämpötilat olivat kaikilla merialueilla asteesta kolmeen astetta pitkäaikaisia keskiarvoja korkeampia.

Joulukuu oli koko maassa harvinaisen leuto. Suomea ympäröivillä merialueilla ilman keskilämpötila oli runsaasta kolmesta lähes seitsemään astetta vertailujakson lämpötiloja korkeampi. Vuoden vaihtuessa meriveden pintalämpötilat olivat Suomea ympäröivillä merialueilla yhä asteesta kahteen astetta keskimääräisiä korkeampia ja jäätä oli vain Perämeren pohjukassa ja Merenkurkun saariston sisälahdissa.

Tammikuu oli lämpöoloiltaan selvästi kaksijakoinen: alkupuolisko oli tavanomaista lauhempi, mutta kuukauden loppupuolisko selvästi tavanomaista kylmempi. Kuun puolivälissä oli muutaman päivän kylmä jakso, mutta kunnolla sää kylmeni tammikuun viimeiselle viikolle siirryttäessä. Päivittäinen jäätiedotustoiminta aloitettiin tammikuun 9. päivänä – lähes kuusi viikkoa keskimääräistä myöhemmin ja myöhemmin kuin koskaan aiemmin.

Tammikuun alussa jäätä oli vain Perämeren pohjoisimmissa sisälahdissa ja jäällisen alueen laajuus oli vajaat 4 000 km². Jäätyminen alkoi Pohjanlahdella kolmesta kuuteen viikkoa keskimääräistä myöhempään. Suomenlahdella ensijäätyminen tapahtui kahdesta neljään viikkoa keskimääräistä myöhempään.

Sään jatkuessa lauhana, jäällisen alueen laajuus kasvoi hitaasti. Kuun puolivälissä jäätä oli vain 22 000 km² suuruisella alueella. Sään alkaessa kylmetä myös jäällinen alue alkoi kasvaa nopeasti. Tammikuun vaihtuessa helmikuuksi jäällisen alueen laajuus oli 80 000 km² ja kylmä sää jatkui.

Tammikuun loppupuolella sää oli vaihtunut talviseksi ja kylmä sää jatkui helmikuussa. Suomea ympäröivillä merialueilla helmikuu oli vajaasta asteesta kahteen astetta keskimääräistä kylmempi. Tämä kylmä jakso sai myös merijään määrän lisääntymään ja jäätalven huippukohta saavutettiin helmikuun 11. päivänä, jolloin jäätä esiintyi 179 000 km² alueella.  Tämä tapahtui kaksi viikkoa keskimääräistä*  aiemmin. Tuolloin jäätä esiintyi Perämerellä ja Merenkurkussa. Perämeren lounaisosassa oli suuri avovesialue. Selkämeren rannikkoalueilla oli jäätä. Saaristomeri oli kauttaaltaan jäässä ja Suomenlahdella jään länsireuna kulki Bengtskäristä Osmussaareen. Riianlahti oli kauttaaltaan ohuen jään peittämä ja Varsinaisen Itämeren altaan ranta-alueet olivat ohuessa jäässä. Lisäksi Kattegat ja Tanskan salmet olivat ohuessa uudessa jäässä.

Tämän jälkeen tuulet kääntyivät lounaan puoleisiksi ja jäällinen alue alkoi pienetä tuulen työntäessä jääkenttiä kasaan. Tuulen työntäessä jäitä, jouduttiin meriliikenne ajoittain keskeyttämään jäiden puristuessa voimakkaasti kasaan. Maaliskuun alussa jäätä esiintyi enää noin 106 000 km²:n alueella. Maaliskuussa jäät pakkautuivat edelleen ja jäällinen alue pieneni. Ajoittain esiintyi kovempaa pakkasta, joka sai avopaikkoihin muodostumaan uutta jäätä. Tuulten jatkuessa tämä ohut jää pakkaantui tiiviin jääkentän reunaan meriliikennettä hidastaviksi sohjovöiksi.

Huhtikuun sää oli maa-alueilla tavanomaista kylmempi. Merialueilla huhtikuu oli hiukan keskimääräistä lämpimämpi lukuun ottamatta Perämerta, jossa sää oli hiukan keskimääräistä kylmempi. Huhtikuun aikana merijäät liikkuivat tuulten mukana ja kevät haurastutti ja sulatti jäitä. Kuun puoliväliin mennessä jäällinen alue oli pienentynyt 30 000 km²:iin. Jäätä oli Suomenlahdella enää Haminan itäpuolella ja Perämerellä jäätä oli pääasiassa Pietarsaaresta pohjoiseen; lisäksi Merenkurkun saaristossa oli jäätä.

Kevät jatkui hitaasti ja jäiden sulaminen oli myös hidasta. Toukokuun alussa jäätä oli enää Viipurinlahden alueella ja Perämerellä Raahen leveysasteen pohjoispuolella. Suomenlahti vapautui jäistä toukokuun ensimmäisen viikonlopun aikana, kun viimeisetkin jäiden rippeet sulivat Viipurinlahden suulta.

Perämerellä rantajäät alkoivat sirpaloitua ja ulapalle ajelehtivat jäät sulivat siellä nopeasti. Perämereltä jäät sulivat ja talven viimeinen jäätiedotus ja -kartta julkaistiin 15. toukokuuta. Joitakin jään rippeitä säilyi vielä muutaman päivän ajan saarien suojaisimmissa väliköissä. Lopullisesti talvi jäi taakse ja kesä alkoi, kun Perämeri oli jäätön 19. päivänä toukokuuta.

Jäätiedotustoiminta lopetettiin noin puolitoista viikkoa keskimääräistä aiemmin. Taakse jääneestä talvesta muodostui myöhäisen alkamisensa johdosta kaikkein lyhin – jäätiedotus annettiin vain 127 kertaa, kun se keskimäärin annetaan 179 kertaa. 

Jäiden lopullisen sulamisen ajankohta verrattuna keskimääräiseen vaihteli. Perämeren rannikkoalueilla jäiden lopullinen katoaminen tapahtui pari päivää keskimääräistä aikaisemmin. Selkämerellä sulaminen tapahtui hiukan keskimääräistä myöhemmin. Suomenlahdella jäät hävisivät kahta viikkoa aikaisemmasta ajankohdasta lähes normaalina ajankohtana. 

Jäätalven kesto Perämerellä oli lähes runsaasta neljästä lähes kuuteen viikkoa keskimääräistä lyhyempi.  Selkämerellä ja Suomenlahdella jäätalvi oli lähes kahdesta kolmeen viikkoa keskimääräistä lyhyempi. Pohjoisella Itämerellä Utössä jäitä ei kuluneena talvena esiintynyt.

Kiintojään suurin paksuus Suomen alueilla oli Perämerellä 50–60 cm, Selkämerellä 40–50 cm, Saaristomerellä 35 cm ja Suomenlahdella 35–60 cm. Ulapan jään paksuus vaihteli Perämerellä 20–70 cm, Selkämerellä 5–30 cm ja Suomenlahdella 20–45 cm.

Jouni Vainio ja Ilkka Matero, Jääpalvelu