Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syyskuu oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Merialueilla ilman keskilämpötila oli asteesta puoleentoista keskiarvoja korkeampi. Myös lokakuun alku oli tavanomaista lämpimämpi, mutta kylmän loppukuun vuoksi kuukauden keskilämpötila oli vain hiukan keskiarvoja korkeampi. Marraskuu jatkoi leutojen kuukausien sarjaa ollen merialueilla kahdesta runsaaseen kolmeen astetta keskimääräistä lämpimämpi. 

Marraskuun loppupuolella alkoi jäätä muodostua Perämeren pohjoisosan sisimpiin lahtiin. Kuun lopussa Perämeren pohjukassa oli 1–5 cm paksua uutta jäätä sisäsaaristossa.  Meriveden pintalämpötila Perämerellä oli keskimääräiseen verrattuna puolesta puoleentoista astetta lämpimämpää. Keskimääräiseen verrattuna Suomenlahti oli noin kaksi astetta lämpimämpi, kun taas Selkämeri ja Pohjois-Itämeri olivat vain hiukan keskimääräistä lämpimämpiä. Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi sää kylmeni ja jään muodostus lisääntyi.

Joulukuu oli Suomea ympäröivillä merialueilla tavanomaista kylmempi: Pohjanlahdella poikkeama pitkäaikaisiin keskiarvoihin oli lähes kuusi astetta ja Suomenlahdellakin noin kolme astetta. Jäätä alkoi merialueille muodostua joulukuun alussa siinä määrin, että jäätiedotustoiminta aloitettiin 5. päivänä joulukuuta keskimääräisenä ajankohtana. Jään määrä kasvoi tasaisesti ja saavutti Tapaninpäivänä 69 000 km² laajuuden. Tämän jälkeen sään leudontuminen sai jäällisen alueen pinta-alan pienenemään ja vuoden päättyessä jäätä oli enää 48 000 km² alueella.

Merialueilla tammikuu oli Suomenlahdella noin asteen keskimääräistä kylmempi, mutta Pohjanlahdella puolestaan asteesta kahteen keskimääräistä lämpimämpi. Loppiaisesta sää alkoi kylmetä ja jään määrä lisääntyä. Kuun puolivälissä jäätä oli jo runsaan 80 000 km² alueella ja jäänmuodostus jatkui kaikilla merialueilla. Jäät liikkuivat ja avokohtiin muodostui uutta jäätä ja tammikuun 25. päivänä jäällinen alue oli laajentunut 152 000 km². Tammikuun viimeisellä viikolla kovat tuulet liikuttelivat jäitä ja leuto sää sulatti ulapoilla tuulen pieniksi pirstaleiksi rikkomia jäitä. Jäällinen ala oli tammikuun päättyessä 84 000 km².

Helmikuun alussa sää jatkui samanlaisena – öisin syntyi uutta jäätä, minkä tuulet sitten päivän aikana rikkoivat. Jäällisen alueen laajuus ei mainittavasti kasvanut. Helmikuun ensimmäisen kolmen viikon ajan jäällisen alueen laajuudessa ei tapahtunut suuriakaan muutoksia jäiden liikkuessa vuoroin pohjoisiin, vuoroin eteläisiin suuntiin. Suomea ympäröivillä merialueilla helmikuu oli kahdesta lähes neljään astetta keskimääräistä lämpimämpi. Helmikuun loppupuolella sää kylmeni Suomenlahden alueella ja uutta jäätä muodostui sen verran, että helmikuun 26. päivänä jäällinen ala oli laajentunut 160 000 km²:iin. Kuun lopussa jäät liikkuivat nopeasti itään ja jäällinen alue pieneni voimakkaasti. Helmikuun lopussa jäällisen alueen laajuus oli enää 119 000 km².

Maaliskuun alkupuolella arktista kylmää alkoi virrata Suomeen ja jäällisen alueen laajuus alkoi kasvaa. Koko maaliskuu on erittäin kylmä – noin 2…5 astetta keskiarvoja kylmempi. Maaliskuun 15. päivänä saavutettiin jäätalven huippukohta. Tuolloin jäätä esiintyi 177 000 km² alueella.  Tämä tapahtui kaksi viikkoa keskimääräistä  myöhäisempään*. Jäätä esiintyi kaikkialla Pohjanlahdella ja Suomenlahdella lukuun ottamatta eteläisen Selkämeren ulappa-aluetta, joka oli jäätön. Saaristomeri oli kauttaaltaan jään peittämä, samoin Riianlahti. Ahvenanmeren rannoilla, samoin kuin Tukholman saariston edustalla Pohjoisella Itämerellä oli uutta jäätä. Eteläisellä Itämerellä oli uutta jäätä paikoitellen rannikoilla.

Tämän jälkeen pakkasyöt synnyttivät uutta jäätä, mutta aurinkoiset päivät sulattivat ne eikä jäällinen alue enää laajennut. Maaliskuun toisella puoliskolla jään laajuus saavutti runsaan 170 000 km²:in laajuuden useana muunakin päivänä – myöhäisin näistä oli 29. päivä, jolloin jäätä oli 176 000 km² alueella.

Huhtikuu oli lämpötilojen puolesta merialueillamme melko tavanomainen, ainoastaan Suomenlahden alue oli noin puoli astetta vertailujakson keskiarvoja kylmempi. Huhtikuussa jäät kuitenkin hupenivat hyvää vauhtia ilman lämpötilan kohotessa, sillä ulappa-alueiden jäät eivät kylmästä maaliskuusta huolimatta olleet kasvaneet kovinkaan paksuiksi. Huhtikuun lopussa jäällinen alue oli pienentynyt 25 000 km²:iin.

Suomen merialueet vapautuivat jäistä Perämerta lukuun ottamatta huhti-toukokuun vaihteessa: Saaristomeri 29.4., Suomenlahti ja Selkämeri 2.5. 

Toukokuun alussa Suomenlahdella oli haurasta jäätä enää vain Kotka–Haminan seudun saaristossa ja Viipurinlahdella. Selkämeren rannikon suojaisimmissa sisälahdissa viimeiset jäät sulivat ja Vaasan saariston ja Perämeren eteläosan jäät haurastuivat nopeasti. Viimeiset jäät Suomenlahdella Viipurinlahden edustalta katosivat lopullisesti 6.5., samoin kuin Vaasan saaristosta. Eteläiseltä Perämereltä jäät hävisivät pari päivää aiemmin 4. toukokuuta.

Perämeren pohjoisosissa talvi jatkui: ulappa-alueella linjan Kalajoki–Luulaja pohjoispuolella jääkenttä oli ahtautunutta, 30–70 cm paksua yhteenajautunutta ajojäätä ja liikenne tarvitsi jäänmurtajien avustusta. Oulun alueella kiintojää alkoi haurastua, mutta pohjoisempana kiintojää oli vielä yli puoli metriä paksua. Tämän jälkeen rantajäät sulivat ja rikkoutuivat ja ajautuivat ulapalle. Ulapalla jäät liikkuivat ja sulivat ja jäällinen alue pieneni siten, että toukokuun puolivälissä jäätä oli noin 10 000 km² alueella. Perämerellä jäiden sulaminen jatkui ja talven viimeinen jäätiedotus ja -kartta julkaistiin 30. toukokuuta. Perämeri oli jäätön 31. päivänä toukokuuta. Päivittäinen jäätiedotustoiminta aloitettiin keskimääräiseen aikaan ja lopetettiin muutama päivä keskimääräistä myöhemmin.

Ensijäätyminen tapahtui Perämerellä viikosta kahteen viikkoa keskimääräistä myöhemmin, Merenkurkussa noin keskimääräiseen aikaan, Selkämerellä ensi jäätymisen ajankohta vaihteli viikon verran keskimääräisen ajankohdan ympärillä ja Suomenlahdella ensi jäätyminen tapahtui puolesta puoleentoista viikkoa keskimääräistä aiemmin.

Jäiden lopullisen sulamisen ajankohta verrattuna keskimääräiseen vaihteli. Perämeren rannikkoalueilla ja Merenkurkussa jäiden lopullinen katoaminen tapahtui keskimääräiseen aikaan. Selkämerellä sulaminen tapahtui puolestatoista kahteen viikkoa keskimääräistä myöhemmin. Suomenlahdella jäät hävisivät viikosta kahteen viikkoa keskimääräistä myöhemmin. 

Jäätalven kesto Perämeren pohjoisosassa oli noin kaksi viikkoa keskimääräistä lyhyempi.  Selkämerellä jäätalvi oli puolestatoista neljään viikkoa keskimääräistä pidempi. Suomenlahdella jäätalvi oli kahdesta neljään viikkoa keskimääräistä pidempi. Pohjoisella Itämerellä Utössä ei kuluneena talvena esiintynyt pysyvää jääpeitettä, mutta kestoltaan talvi oli keskimääräinen.

Kiintojään suurin paksuus Suomen alueilla oli Perämerellä 60–75 cm, Selkämerellä 55 cm, Saaristomerellä 45 cm ja Suomenlahdella 40–60 cm. Ulapan jään paksuus vaihteli Perämerellä 20–70 cm, Selkämerellä 10–40 cm ja Suomenlahdella 5–45 cm. 

Alusten jäissä kuljettava matka oli 15.3.2013 Pietarista jään reunaan 230 mpk ja Kemistä kahdessa osassa yhteensä 265 mpk.

Jouni Vainio, Jääpalvelu

*Vertailujaksona käytetään 30-vuotisjaksoa jäätalvesta 1980-81 jäätalveen 2009-10.