Jäätalvi 2019–20 alkoi tavanomaista aiemmin, kun jo lokakuun lopussa Perämeren pohjoisimmissa sisälahdissa esiintyi jäätä. Perämeren alueella marraskuu oli hiukan tavanomaista kylmempi ja tuolloin näytti siltä, että talvesta voisi tulla jopa ankara. Vielä joulukuun alussa jäällinen ala oli keskimääräistä laajempi, mutta sitten sää lauhtui. Joulukuu oli 3–6 astetta tavanomaista lauhempi ja vuoden päättyessä jäätä oli 8 000 km² alueella.

Myös tammikuu oli tavanomaista lauhempi, paikoin jopa 7–8 astetta. Lounaanpuoleiset tuulet saivat öisin syntyvän uuden jään pakkaantumaan vaikeakulkuiseksi sohjoksi kiinteämmän jääkentän reunaan Perämeren kaaressa.

Kun helmikuukin oli lauha, ei jäällisen alueen pinta-ala kasvanut kunnolla koko talven aikana. Helmikuun puolivälissä muutamana päivänä esiintyi uutta jäätä sekä Saaristomerellä että Suomenlahden sisälahdissa. Sää kuitenkin lauhtui ja tuulet kääntyivät etelään ja voimistuivat niin, että helmikuun 22. päivänä avustus Kemiin ja Tornioon pysähtyi joksikin tunniksi. Helmikuun lopussa sää kylmeni hiukan ja viimeisenä päivänä helmikuuta jäätä esiintyi 36 000 km² alueella.

Pikkupakkaset maaliskuun alussa saivat jään määrän vielä hiukan lisääntymään siten, että talven laajin jäätilanne saavutettiin maaliskuun 5. päivänä, jolloin jäätä esiintyi 37 000 km² alueella. Jäätä oli tuolloin lähinnä Perämerellä. Vaasan saaristossa oli 10–20 cm paksua kiintojäätä ja ohutta tasaista jäätä. Selkämeren rannikon sisälahdissa oli uutta jäätä. Suomenlahdella jäätä oli Porvoosta itään sisälahtien rannoilla, Viipurinlahdella ja Pietarin edustalla.

Laajimmassa tilanteessa Perämeren pohjoisosan rannikolla oli 30–60 cm paksua kiintojäätä ja Hailuodon eteläpuoleisella rannikolla oli ohutta tasaista jäätä. Ajojäät olivat tuolloin Ruotsin rannikon edustalla linjan Bjuröklubb–Kemi länsipuolella. Ajojäät olivat pääasiassa 5–20 cm paksuja. Luulajan edustalla, Norströmsgrundin ja Malörenin välillä, oli alue 15–40 cm paksua ahtautunutta yhteenajautunutta ajojäätä.

Tähän mennessä edellinen pienin jäällisen alueen maksimilaajuus koettiin talvella 2008, jolloin maaliskuun 24. päivänä jäällisen alueen laajuus oli 49 000 km². Myös talvi 2015 oli vähäjäinen, mutta tuolloin talvi oli hyvin ”etupainotteinen”, sillä maksimi 51 000 km² koettiin jo tammikuun 23. päivänä.

Maaliskuu oli merialueilla kolmesta neljään astetta tavanomaista lämpimämpi ja etelänpuoleiset tuulet pitivät Perämeren jääkentän pakkaantuneena Perämeren kaareen. Maaliskuun lopussa jäällisen alueen laajuus oli vain 14 000 km², keskimäärin näin vähän jäätä on toukokuun alkupuolella, ja Suomenlahti oli jäätön, mitä ei ole aiemmin tapahtunut näin varhain.

Kaikkiaan jäätalven aikana Suomenlahdella oli hyvin vähän jäätä. Suomen alueilla oli muutamaan otteeseen pakkasöiden jälkeen ohutta jäätä sisälahdissa. Venäjän alueella jäätä esiintyi vain Viipurinlahdella ja Pietarin edustalla. Nämä vähät jäät katosivat maaliskuun lopussa ja huhtikuun alkaessa Suomenlahti oli jäätön.

Huhtikuu oli Perämerta lukuun ottamatta noin kolme astetta tavanomaista lämpimämpi, mutta Perämeri oli lämpöoloiltaan melko tavanomainen. Tämä aiheutti sen, että jäiden sulaminen oli hidasta. Huhtikuun puolivälissä luoteenpuoleiset tuulet saivat pohjoisen jääkentän valumaan Raahen edustalle ja vaikeuttivat Raahen liikennettä. Jäät liikkuivat edelleen etelään pitkin rannikkoa ja huhtikuun viimeisellä viikolla ne vaikeuttivat myös Kalajoen liikennettä, jonne tuolloin avustettiin aluksia. Poikkeuksellista tässä on, että Kalajoen avustusrajoitukset oli jo poistettu. Huhtikuun päättyessä jäällisen alueen laajuus oli 8 000 km².

Toukokuu oli Perämeren alueella hiukan tavanomaista kylmempi eikä jäiden sulaminen juurikaan edistynyt. Viimeinen jäänmurtaja palasi avustustöistä Helsinkiin toukokuun 12. päivänä ja päätti jäänmurtokauden. Hitaasti jääkenttä kuitenkin mureni ja ulapalle ajautuneet jäät sulivat. Viimeiset jäät sulivat toukokuun loppupuolella ja 27.5. Itämeri oli jäätön.

Jäätalvi 2019–20 on tilastoissa kolmas talvi, jolloin Perämeri ei saanut kauttaaltaan jäätä. Edellisen kerran näin tapahtui talvella 2015 ja sitä ennen talvella 1930. Tuolloin talvi 1930 aloitti kymmenen vuoden vähäjäisen jakson, joka päättyi talvisodan paukkupakkasiin. Tuo kymmenen talven, 1930–1939, jakso on toistaiseksi ollut jäällisen alan laajuudella mitaten kaikkein vähäjäisin. Jäällisen alueen keskiarvo oli tuolloin 117 000 km², kun se nyt viimeisen kymmenen talven aikana on ollut 130 000 km².

Talvi oli hyvin vähäjäinen eikä Kaskista etelämpänä tilastointipisteillä esiintynyt jäätä. Lisäksi lähes kaikilla merialueilla jäätalvi oli ennätyksellisen lyhyt, mutta Perämerellä se oli viisi viikkoa keskimääräistä pitempi.

Ensijäätyminen tapahtui rannikoilla, mikäli jäätymistä tapahtui, tavanomaista aiemmin. Pohjoisen Selkämeren rannikolla ensijäätyminen tapahtui tavanomaiseen aikaan, mutta Vaasan saaristossa jo neljä viikkoa keskimääräistä aiemmin. Valassaarilla ensijäätyminen tapahtui kuusi viikkoa tavanomaista myöhemmin. Kokkolan seudulla jäätyminen alkoi lähes neljä viikkoa ja Kemissä kaksi viikkoa tavanomaista aiemmin.

Lopullinen jään katoaminen tapahtui Perämeren pohjoisosassa noin puolitoista viikkoa tavanomaista myöhempään, eteläisellä Perämerellä ja pohjoisella Selkämerellä kolmisen viikkoa tavanomaista aiemmin ja Merenkurkussa viisi viikkoa tavanomaista aiemmin. Eteläisellä Selkämerellä ja Suomenlahdella, itäisimpiä osia lukuun ottamatta, jäätä ei tänä talvena esiintynyt. Suomenlahden itäosat olivat jäättömät maaliskuun lopussa, mikä ei ole aiemmin tapahtunut näin varhain.

Kiintojään suurin paksuus vaihteli pohjoisella Perämerellä välillä 50–75 cm ja eteläisellä Perämerellä ja Vaasan saaristossa 5–30 cm. Suomenlahden itäosassa kiintojää oli paksuimmillaan 10–15 cm. Ulapan jään paksuus oli paksuimmillaan Perämerellä 30–60 cm.

Alusten jäissä kuljettava matka oli 5.3.2020 Pietarista jään reunaan 6 mpk ja Kemistä 120 mpk, josta 54 mpk yli 15 cm paksussa jäässä. Pietarista koko matka oli alle 15 cm paksussa jäässä.

Jouni Vainio, Jääpalvelu