Ilmatieteen laitoksen havaintoasemilla lämpömittari on sijoitettu kahden metrin korkeuteen säteilysuojan sisään. Kun lämpötila kahden metrin korkeudella laskee nollan alapuolelle, on pakkasta.

Säähavaintoasemilla mitataan yön alin lämpötila myös maanpinnan tasolla. Hallaa on silloin, kun lämpötila maanpinnan tasolla laskee pakkasen puolelle kasvukauden aikana. Kun lämpötila maanpinnan tasolla laskee alle -4 asteen, puhutaan ankarasta hallasta.

Selkeinä ja heikkotuulisina öinä lämpötila on vuoden ympäri maanpinnan lähellä usein alempi kuin kahden metrin korkeudella. Kasvukaudella tämä ero on keskimäärin 3 astetta. Suurimmillaan kesäaikana lämpötilaeron on havaittu olevan jopa 10 astetta.

Hallaa esiintyy Etelä-Suomessa kasvukaudella eli toukokuun ja syyskuun välisenä aikana keskimäärin yli kaksi kertaa useammin kuin yöpakkasia.

Tähän on yksinkertainen vastaus: ei kumpaakaan. Väärinkäsityksen vaara on ilmeinen kummassakin tapauksessa. On syytä puhua pakkasen heikkenemisestä ja kiristymisestä. On myös syytä muistaa, että silloin, kun puhutaan pakkasesta, ei käytetä miinusmerkkiä.

Lämpötila on alimmillaan selkeällä ja puolipilvisellä säällä yleensä vähän sen jälkeen, kun aurinko nousee. Yöllä lämpöenergiaa katoaa maan pinnalta. Kun aurinko nousee, lämpötila alkaa kohota. Aluksi aurinko paistaa kuitenkin niin alhaalla, ettei se lämmitä. Selkeinä öinä lämpötila maan pinnan lähellä on yleensä alempi kuin ylempänä ilmakehässä eli on ns. maanpintainversio.

"Kylmä kakku" maanpinnan lähellä on hyvin ohut tyynellä säällä, joten se häviää helposti esimerkiksi auringon lämmittäessä tai tuulen voimistuessa. Pienikin energian muutos aiheuttaa suuren vaikutuksen, kun se kohdistuu ohueen ilmakerrokseen. Tällöin lämpötila voi aamutuimaan auringon nousun aikaan laskea alas ja nousta sitten nopeasti kun aurinko nousee. Ilmankosteus vaikuttaa asiaan. Jos on kosteaa, muodostuu helposti sumua tai sumupilveä ja lämpötilan lasku pysähtyy. Ilman tiheyteen asia vaikuttaa niin, että kylmä ilma on raskaampaa ja esimerkiksi laaksopaikkoihin virtaa ylempää kylmää ilmaa.

Ilmatieteen laitoksen mittausasemilla lämpötilaa mitataan yleensä kahden metrin korkeudessa. Maan pinnan lähellä voi olla useita asteita kylmempää kuin kahden metrin korkeudessa. Auringonnousu aiheuttaa sen, että ilman pystyliikkeet lisääntyvät, jolloin maanpinnan läheltä kulkeutuu kylmempää ilmaa ylemmäksi, minkä seurauksena kahden metrin korkeudessa lämpötila laskee hieman, ennen kuin auringonsäteily pääsee ilmaa lämmittämään.

Kuvattu ilmiö johtuu lämpösäteilystä ja sen aiheuttamasta lämpötilan laskusta. Selkeällä säällä taivasalla olevasta kappaleesta, esim. autosta, säteilee lämpö- eli infrapunasäteilyä taivaalle, jolloin kappaleen lämpötila laskee ja vesihöyry härmistyy pintaan kuuraksi. Puun tai katoksen alla ja pilvisellä säällä ylhäältä tuleva niin kutsuttu vastasäteily hidastaa lämpötilan laskua ja estää kuuran muodostumista.

Ilmiö johtuu ilmakehän jäähtymisessä olevasta viiveestä. Vuorokauden keskilämpötila on alimmillaan tilastollisesti helmikuun alussa, joskin eri vuosien osalla voi olla suuriakin eroja. Sama viive on ilmakehän lämpenemisessä kesällä, eli vuorokauden keskilämpötila on ylimmillään tilastollisesti vasta heinäkuun lopussa.

Suomen ilmastoon liittyvät niin suuret säänvaihtelut, että mitään tämänkaltaisia riippuvuuksia eri vuodenaikojen välillä ei ole. Kylmää talvea voi seurata yhtä hyvin lämmin kuin kylmäkin kesä. Ainoa tosiasia on, että kesällä on lämpimämpää kuin talvella.

Suomessa hellettä on silloin, kun päivän ylin lämpötila on vähintään 25,1 celsiusastetta.

Usein kuitenkin puhutaan helteestä, kun ilma tuntuu ylipäänsä kuumalta. Kaikissa maissa ei ole käytössä hellettä vastaavaa sanaa.

Suomessa yötä voidaan kutsua trooppiseksi kun lämpötila ei laske alle 20 asteen. Yöksi määritelty aika on kello 21 - 9. 

Ilmatieteen laitos varoittaa Suomessa pitkään jatkuvista helteistä ja niiden tukaluudesta, mutta trooppisista öistä ei varoiteta erikseen. 

Trooppisen yön ja helteen määritelmät ovat maakohtaisia. Suomessa ja useimmissa Pohjoismaissa helteestä puhutaan kun vuorokauden ylin lämpötila on vähintään 25,1 astetta.

Lue lisää äärilämpötilojen terveysvaikutuksista

Havaintotiedot sääasemilta ovat luotettavia ainakin 1800-luvun puolivälistä lähtien. Havainnot tehtiin kontrolloiduissa olosuhteissa tarkistetuilla mittareilla, jotka antoivat lämpötilalukemat 0,1 asteen tarkkuudella. Lämpötilaa mitattiin elohopea- tai spriilämpömittarilla, jollaisia oli käytössä vielä 1990-luvun alussa.

Menneinä aikoina Ilmatieteen laitoksen sääasemilla havainnontekijä kirjasi ylös lukemat kolme kertaa vuorokaudessa. Huippulämpötila mitattiin erillisellä maksimi/minimimittarilla. Lämpömittarit olivat erityisen säteilysuojan sisällä, kuten nykyisinkin.

Vuonna 1914 Suomessa oli noin 60 havaintoasemaa ympäri maata Lappia myöten. Koko heinäkuu 1914 oli poikkeuksellisen helteinen, ja Inarissakin mitattiin 35 asteen lämpötila.

Lue lisää lämpötilan ennätyksistä Suomessa

Kyllä ilma voi olla helletilanteessa kuivaakin. Näin on usein erityisesti alkukesällä. Loppukesällä ilma on yleensä kosteampaa kuin alkukesällä, ja silloin helle tuntuu tukalammalta.Touko-kesäkuulta löytyy havaintoja, joissa on ollut hellettä ja suhteellinen kosteus jopa alle 15 prosenttia.

Lisätietoa lämpötilan raja-arvoista verkkosivuillamme.

Viralliset ilman lämpötilan mittaukset suoritetaan kahden metrin korkeudelta. Mittarit on sijoitettu pääsääntöisesti nurmikolle, riittävän kauas maaston muodostumista (kuten kallioista) tai rakennuksista, joiden lämpösäteily voisi vaikuttaa lämpötiloihin.

Ilmatieteen laitoksen lämpömittareilla mitataan ilman, ei itse mittarin, lämpötilaa. Lämpötilat rekisteröidään 0,1 asteen tarkkuudella. Jotta auringon suora, lämmittävä vaikutus voidaan minimoida, lämpömittari sijaitsee valkean ja ilmaa läpäisevän säteilysuojan sisällä.

Havaintolaitteita ja mittareita tarkistetaan, huolletaan ja kalibroidaan vuosittain. Virheelliset säähavainnot korjataan tai poistetaan tietokannoista havaintojen tarkistuksessa.

Ilmatieteen laitos noudattaa säähavainnoissaan Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n havainto-ohjeita. Säähavaintojen yhtenäistämiseksi havaintoja tehdään samanaikaisesti joka puolella maapalloa mahdollisimman samalla tavoin.

Mittausteknisten erojen lisäksi lämpötila voi vaihdella huomattavasti pienelläkin alueella esimerkiksi maaston muotojen vuoksi. Tämän ilmiön havaitsee myös merillä tai järvillä: merellisillä havaintopaikoilla lämpötilat vaihtelevat usein montakin astetta maa-asemien mittaustuloksista. Kaupungeissa rakennukset vaikuttavat kesäisin lämpötilaa kohottavasti. Tästä syystä kaikkien Ilmatieteen laitoksen havaintoasemien sijainti ja ympäristön tiedot on kartoitettu.

Paikallissää-sivulla on nähtävissä yksittäisten havaintoasemien ympäristökuvauksia sinisen info-napin kohdalla.

Kun suotuisalla säällä tarkoitetaan mahdollisimman runsasta auringonpaistetta, ei kovia myrskyjä tai ukkosia, eikä kovia pakkasia tai helteitä, niin trooppisten vyöhykkeiden valtameren syleilyssä olevat saaret ovat varsin ihanteellisia ihmisen asuinpaikkoja. Siksipä turismi on näillä saarilla tunnetusti vallitseva elinkeino. Mutta aivan ilman vaaroja, esimerkiksi hirmumyrskyn mahdollisuutta, ei näillä saarillakaan yleensä voi asua.

Suotuisa sää vallitsee esimerkiksi Karibian saarilla ja suurten mantereiden rannikoilla. Näilläkin seuduilla on sadekausi Suomen talvikuukausina, mutta yleensä sateet ovat lämmintä kuurosadetta, joskin vettä sataa ajoittain kaatamalla.

Tyynen valtameren saaret päiväntasaajan molemmin puolin ovat niin ikään paikkoja, joissa sää on suotuisa. Havaijilla esiintyy harvoin hirmumyrskyjä. Enemmän hirmumyrskyjä esiintyy Karibialla, Kiinan merellä ja Australiassa. Hurrikaanien tavallisin esiintymisaika Karibialla on heinä - marraskuu.

Ilmatieteen laitos laskee vuorokauden keskilämpötilan kullakin havaintoasemalla tasan 3 tunnin välein tehdyistä lämpötilamittauksista. Lämpötila luetaan lämpömittarista normaalikellonaikana klo 2, 5, 8, 11, 14, 17, 20 ja 23, kesäaikana tuntia myöhemmin.

Vuorokauden keskilämpötila on suoraan kahdeksan havaintoarvon aritmeettinen keskiarvo. Kuukauden keskilämpötila lasketaan kyseisten vuorokausikeskilämpötilojen keskiarvona.

Menneisyydessä osalla havaintoasemista on tehty havaintoja vain 3 tai 4 kertaa vuorokaudessa. Niinpä vuorokauden keskilämpötilan laskennassa on käytetty kuukausikohtaisia, ns. empiirisiä kaavoja, joiden avulla lopputulos saadaan mahdollisimman lähelle edellä kuvattua aritmeettista keskiarvoa. Täten varhaisten ja nykyisten havaintoasemien kuukausikeskilämpötilat ovat keskenään vertailukelpoisia.

Muuttaaksesi celsiusasteet fahrenheitasteiksi kerro lämpötila yhdeksällä, jaa vastaus viidellä ja lisää siihen luku 32.

Muuttaaksesi fahrenheitasteet celsiusasteiksi vähennä fahrenheitasteista 32, jaa vastaus yhdeksällä, kerro vastaus viidellä.

Jään sulamispiste on celsiusasteina nolla ja kelvineinä 273,15 K. Muunnokset voi tehdä helposti yhteen- ja vähennyslaskuilla, sillä 1 kelvin on samansuuruinen kuin 1 celsiusaste.

Esimerkki laskutoimituksesta:

negatiiviset celsiusasteet -30 astetta 273,15 - 30 = 243,16 K

Positiiviset celsiusasteet +30 astetta 273,15 + 30 = 303,16 K

Voit laskea muunnokset helposti myös verkkopalvelussamme olevalla muuntolaskurilla.

Nestelämpömittarit koostuvat säiliöstä ja sen sisään suljetusta nesteestä, joka on tavallisesti elohopeaa tai alkoholia. Elohopeamittari on näistä kahdesta tarkempi, mutta sen ongelmana on noin -39 Celsius-asteen jäätymispiste. Kaikkein kylmimmissä olosuhteissa elohopeamittareita ei siis voida käyttää.

Mittarin toiminta perustuu seuraavaan ilmiöön: nesteen tilavuus muuttuu lämpötilan vaihdellessa paljon enemmän kuin ympäröivän kapillaariputken ja toisaalta kylmässä nesteen tilavuus on pienempi kuin lämpimässä. Lämpötilan suuretessa neste siis laajenee ja nestepatsas nousee ohuessa putkessa. Vastaavasti lämpötilalukeman pienetessä nesteen tilavuus pienenee.

Monet historialliset lähteet viittaavat siihen, että Euroopassa olisi vuosiin 1550-1850 osunut runsaasti kylmiä tai erittäin kylmiä vuosia. Jakso oli keskimäärin kylmempi kuin edeltävät tai seuraavat vuosisadat. Usein puhutaan "pikku jääkaudesta" (Little Ice Age).

Eri tutkijat antavat eri vuosia jakson alku- ja loppuvuosiksi. Ei myöskään ole selvää, kuinka laaja ilmiö pikku jääkausi oli. Tuoreessa pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötilan 1000 vuoden rekonstruktiossa pikku jääkausi on osa tasaista viilenevää suuntausta.

Ilmastonvaihtelua aiheuttavat monet tekijät. Syytä siihen, mikä aiheutti Pikku jääkauden, ei tiedetä. Muun muassa seuraavia tekijöitä, yhdessä tai erikseen, on pidetty mahdollisina: Pohjois-Atlantin pohjoiseen suuntautuvan lämpimän merivirran hidastuminen, tulivuorenpurkausten aiheuttamaa ilmakehän samentuminen, auringon säteilytehon muutokset, ilmastojärjestelmän sisäinen pitkäjaksoinen vaihtelu. Mahdollista on, että taustalla vaikuttava maapallon rataparametrien hidas muutos riittää "selitykseksi". Pohjoisen pallonpuoliskon kesien auringonsäteilyn määrä on nimittäin hitaasti vähentynyt noin 10 000 vuotta sitten tapahtuneen viime jääkauden loppumisen jälkeen.

Kaikki luetellut suureet kuvaavat ilman vesihöyrysisällön määrää. Absoluuttinen kosteus on esimerkiksi vesihöyryn massan suhde joko kuivan tai kostean ilman kokonaistilavuuteen. Yksikkönä käytetään grammoja vettä kuutiometrissä ilmaa (g/m^3). Absoluuttisella kosteudella on yläraja, kyllästyskosteus, joka määrittelee, paljonko vesihöyryä ilmassa voi olla kussakin lämpötilassa. Lämmin ilma voi sisältää enemmän vesihöyryä kuin kylmä. Jos ilmaan haihdutetaan väkisin vettä yli kyllästyskosteuden, vesihöyry alkaa tiivistyä pisaroiksi. Samoin käy, kun ilma jäähtyy, sillä silloin kyllästyskosteus laskee.

Suhteellinen kosteus on todellisen vesihöyrynpaineen ja kyllästyshöyrynpaineen välinen suhde tietyssä lämpötilassa. Se siis kertoo, montako prosenttia absoluuttinen kosteus on vallitsevan lämpötilan kyllästyskosteudesta. Kastepistelämpötila, lyhyemmin kastepiste, on lämpötila, johon ilman pitäisi jäähtyä, jotta kyllästystila saavutettaisiin.

Kastepiste tai tarkemmin kastepistelämpötila on se ilman lämpötila, jossa ilman sisältämän vesihöyryn tiivistyminen alkaa. Tähän lämpötilaan ilman lämpötilan tulee siis laskea, jotta tiivistyminen käynnistyisi.

Kuivalla ilmalla kastepiste on aina huomattavasti alempi kuin vallitseva lämpötila, mutta kostealla säällä nämä kaksi lukemaa lähestyvät toisiaan. Kun ne ovat samoja, ilman suhteellinen kosteusprosentti on 100. Tällainen tilanne saavutetaan hyvin sumuisella säällä.

Kesällä, kun maanpintaan, aluskasvillisuuteen ja rakenteiden pinnoille muodostuu kastetta eli tiivistyy vesihöyryä vedeksi, lämpötila on niiden kohdalla laskenut kastepisteeseen tai sen alle. Siitä nimitys kastepiste.

Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla ilmoitetaan kaksi lämpötilaa: lämpötila ja kastepiste. Lämpötilalla tarkoitetaan kahden metrin korkeudella mitattua ilman lämpötilaa. Kastepiste on laskennallinen lämpötila, joka kertoo milloin ilmassa oleva kosteus alkaa tiivistyä lämpötilan laskiessa. Vesihöyryä on siis ilmassa kovallakin pakkasella.

Sää tuntuu kuin -lukemaa havainnollistetaan Paikallissäässa hahmolla, jonka väri vaihtelee valkoisen, vaaleanpunaisen ja sinisen välillä. Värien tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa ennusteen luettavuutta.

Pääsääntöisesti tuntuu kuin -hahmo on valkoinen. Hahmo vaihtaa väriä vaaleanpunaiseksi, mikäli tuntuu kuin sää on vähintään 2 astetta lämpimämpi kuin ennustettu lämpötila. Mikäli sää tuntuu vähintään 5 astetta kylmemmältä kuin ennustettu lämpötila, hahmo muuttuu siniseksi.

Tuntuu kuin -lukemassa huomioidaan sekä tuulen viilentävä vaikutus että ilmankosteus. Lukema kertoo miltä sää tuntuisi tyynellä säällä, ilman ollessa suhteellisen kuivaa. Yksilölliset vaihtelut kylmän tai lämpimän aistimisessa ovat suuria.