Havaintoverkossa esiintyy väistämättä ajoittain puutteita esimerkiksi määräaikaishuoltojen tai vikatilanteiden takia. Vikatilanteet pyrimme korjaamaan mahdollisimman pian, mutta joskus korjaus saattaa viivästyä. Havaintoverkossa voi tapahtua myös muutoksia, uusia asemia perustetaan ja vanhoja lakkautetaan.

Lue lisää ajankohtaisista puutteista ja muutoksista havaintoasemilla

Uuden havaintoaseman perustaminen lähtee aina tarpeesta: miksi kyseiselle paikalle tarvitaan havaintoasema? Havaintoaseman perustaminen on suuri investointi, joten uuden aseman perustamiselle pitää olla hyvät perustelut. Säähavaintoja tarvitaan esimerkiksi lento- tai tieliikenteen, merenkulun, matkailun, energiantuotannon, kunnossapidon, maa- ja metsätalouden sääpalveluihin, sekä sääennusteiden tuottamiseen kansalaisille. Päätöksen uuden havaintoaseman perustamisesta tekee Ilmatieteen laitoksen Havaintopalvelut-yksikkö.

Kun sääasema on päätetty perustaa, pitää löytää mahdollisimman hyvä asemapaikka. Asemapaikaksi valitaan meteorologisesti mahdollisimman edustava paikka, joka on kuitenkin teknisesti järkevä toteuttaa. Paikan edustavuus määräytyy mitattavien suureiden mukaan, esimerkiksi sateen mittaamisen kannalta asemapaikan tulisi olla suojainen, kun taas tuulen mittaamiseksi mahdollisimman avoin. Useimmiten paikan valinta onkin kompromissi eri suureiden vaatimuksista ja teknisistä ratkaisuista. Näiden lisäksi pitää toki neuvotella maanomistajan kanssa maan käytöstä.

Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva havaintoasema on Helsinki Kaisaniemi, jossa jatkuvia ja järjestelmällisiä säähavaintoja on tehty jo vuodesta 1844 lähtien. Alkuaikoina havaintoja tekivät ylioppilaat vuorotyönä kellon ympäri, kaikkina vuoden päivinä. Havaintoja tehtiin magneettikentän muutoksista, lämpötilasta, ilmanpaineesta, tuulen nopeudesta ja voimakkuudesta, pilvistä sekä sateesta. Helsingin kaupunki kasvoi nopeasti 1800-luvun lopulla ja alkujaan kaupungin reunamilla sijainnut havaintoasema joutui rakennusten ympäröimäksi. Havaintoasema siirrettiin vuonna 1962 Helsingin yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan ja nykyiselle paikalleen siellä vuonna 1969.

Katso listaus havaintoasemista

Hyviä havaintoja on mahdollista mitata ilman kalliita havaintolaitteita, kunhan ottaa huomioon mittalaitteiden oikean sijoittelun. Täydellisen havaintopaikan löytäminen voi olla miltei mahdotonta, mutta tästä ei tulisi lannistua. Tärkeää on huomioida mahdolliset virhelähteet ja löytää sopiva kompromissi. Tyypillisesti mittauspaikan tulisi edustaa useamman neliökilometrin aluetta, mutta oma sääasema voi myös edustaa oman pihapiirin sääolosuhteita. Lue lisää sääasemapaikan valitsemisesta.

On myös hyvä muistaa, että hyvien havaintojen taustalla on oikean paikan lisäksi säännöllinen huolto. Sääasema kannattaa sijoittaa niin, että mittalaitteille on helppo päästä, ja asemaa ja sen ympäristöä on helppo huoltaa. Huoltotoimenpiteinä tulisi olla ainakin mittareiden puhtaanapito pölystä, roskista ja lumesta.

Lumensyvyyshavainto kuvaa pistemäisesti yhden mittauspisteen lumimäärää eikä laajempaa aluetta. Tästä johtuen havaintoaseman lumensyvyys voi poiketa paljonkin omasta havainnosta.

Lumensyvyyden mittauspaikka tulee valita huolella, jotta saataisiin mahdollisimman luotettavia havaintoja. Esimerkiksi liian avoimelta paikalta tuuli voi viedä lumet pois tai kinostaa lunta. Kaikilla havaintoasemilla ei mitata lumensyvyyttä, koska kaikki asemapaikat eivät sovellu lumensyvyyden mittaamiseen.

Lue lisää lumensyvyyden mittauksen haasteista

Osalla havaintoasemillamme lumensyvyyttä mitataan kahdella tavalla: havainnon tekevä ihminen mittaa lumensyvyyden aamulla kello 8 (kesäaikana kello 9). Joillakin havaintoasemilla havainnontekijä tekee vielä illalla toisen mittauksen. Toinen mittaustapa on täysin automaattinen: mittalaite mittaa lumensyvyyden 10 minuutin välein.

Jos asemalla tehdään kaksi erilaista mittausta, ihmisen tekemää ns. manuaalista havaintoa pidetään virallisena. Verkkopalvelun Paikallissää-sivulla näkyvät havainnot ovat pääosin peräisin automaattisesta mittalaitteesta.

Lue lisää lumensyvyysmittauksesta artikkelista: Lumensyvyyden mittaamisessa on monenlaisia haasteita

Viralliset ilman lämpötilan mittaukset suoritetaan kahden metrin korkeudelta. Mittarit on sijoitettu pääsääntöisesti nurmikolle, riittävän kauas maaston muodostumista (kuten kallioista) tai rakennuksista, joiden lämpösäteily voisi vaikuttaa lämpötiloihin.

Ilmatieteen laitoksen lämpömittareilla mitataan ilman, ei itse mittarin, lämpötilaa. Lämpötilat rekisteröidään 0,1 asteen tarkkuudella. Jotta auringon suora, lämmittävä vaikutus voidaan minimoida, lämpömittari sijaitsee valkean ja ilmaa läpäisevän säteilysuojan sisällä.

Havaintolaitteita ja mittareita tarkistetaan, huolletaan ja kalibroidaan vuosittain. Virheelliset säähavainnot korjataan tai poistetaan tietokannoista havaintojen tarkistuksessa.

Ilmatieteen laitos noudattaa säähavainnoissaan Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n havainto-ohjeita. Säähavaintojen yhtenäistämiseksi havaintoja tehdään samanaikaisesti joka puolella maapalloa mahdollisimman samalla tavoin.

Mittausteknisten erojen lisäksi lämpötila voi vaihdella huomattavasti pienelläkin alueella esimerkiksi maaston muotojen vuoksi. Tämän ilmiön havaitsee myös merillä tai järvillä: merellisillä havaintopaikoilla lämpötilat vaihtelevat usein montakin astetta maa-asemien mittaustuloksista. Kaupungeissa rakennukset vaikuttavat kesäisin lämpötilaa kohottavasti. Tästä syystä kaikkien Ilmatieteen laitoksen havaintoasemien sijainti ja ympäristön tiedot on kartoitettu.

Paikallissää-sivulla on nähtävissä yksittäisten havaintoasemien ympäristökuvauksia sinisen info-napin kohdalla.

Ilmatieteen laitos laskee vuorokauden keskilämpötilan kullakin havaintoasemalla tasan 3 tunnin välein tehdyistä lämpötilamittauksista. Lämpötila luetaan lämpömittarista normaalikellonaikana klo 2, 5, 8, 11, 14, 17, 20 ja 23, kesäaikana tuntia myöhemmin.

Vuorokauden keskilämpötila on suoraan kahdeksan havaintoarvon aritmeettinen keskiarvo. Kuukauden keskilämpötila lasketaan kyseisten vuorokausikeskilämpötilojen keskiarvona.

Menneisyydessä osalla havaintoasemista on tehty havaintoja vain 3 tai 4 kertaa vuorokaudessa. Niinpä vuorokauden keskilämpötilan laskennassa on käytetty kuukausikohtaisia, ns. empiirisiä kaavoja, joiden avulla lopputulos saadaan mahdollisimman lähelle edellä kuvattua aritmeettista keskiarvoa. Täten varhaisten ja nykyisten havaintoasemien kuukausikeskilämpötilat ovat keskenään vertailukelpoisia.

Lue lisää vuorokausi- ja kuukausiarvojen laskemisesta

Hyvä tuulimittarin paikka on joka suuntaan avoin. Mittari tulisi sijoittaa riittävän korkealle ympäristöön nähden. Avoimella paikalla 10 metriä on sopiva korkeus, mutta jos läheisyydessä on esteitä tuulelle, tulisi mittari sijoittaa kymmenkunta metriä esteiden yläpuolelle. Pienikin este, kuten puu tai rakennus, aiheuttaa ilmapyörteitä ja vaikuttaa siten tuulen mittauksiin.

Ilmatieteen laitoksen säähavaintoasemilla tuulen nopeus pyritään mittaamaan noin 10 metriä merkittävien ympäristön esteiden yläpuolelta. Tämän vuoksi mittauskorkeus vaihtelee asemakohtaisesti.

Radioluotain on ilmatieteellinen mittauslaite, joka rekisteröi ilman lämpötilaa, painetta, kosteutta ja tuulen voimakkuutta ja suuntaa maanpinnalta lähtien aina noin 30 kilometrin korkeuteen saakka. Luotaimet nousevat ilmaan kaasupallon mukana. Osa palloista kuljettaa myös mukanaan ilmakehän otsonia tai radioaktiivisuutta havaitsevia mittalaitteita.

Ilmatieteen laitos lähettää radioluotaimia ylös ilmakehään kahdelta paikkakunnalta: Jokioisista ja Sodankylästä. Pallot lähetetään kello 02 ja kello 14, kesäaikana kello 03 ja 15.

Radiosondi nousee vety- tai heliumkaasulla täytetyn pallon avulla ylös noin 30 metrin mittaisen kiinnityslangan varassa. Pallon halkaisija on lähdössä reilu metri, mutta nousun loputtua ennen pallon rikkoutumista jopa useita metrejä.

Pallo voi kulkeutua 100 - 200 kilometrin päähän lähetyspaikastaan, yleensä lännen tai pohjoisen puolelle. Näin luotauspalloja voi ajautua Suomen alueelle myös Ruotsista tai Baltian maista. Pallo rikkoutuu 20 - 30 km korkeudella ja putoaa havaintolaitteineen maahan. Putoamisesta ei aiheudu vaaraa ihmisille.

Säähavaintopallon jäännökset ja siihen kytketty radioluotain ovat täysin vaarattomia.

Radioluotain on kertakäyttöinen ja sääluotauksen päättymisen jälkeen arvoton, sitä ei tarvitsen palauttaa Ilmatieteen laitokselle. Ilmatieteen laitoksen radioluotaimen kuoressa on tunnistetarra ja siinä on ohjeet laitteen hävittämiselle, noudata niitä.

Ilmatieteen laitoksen radioluotaimen saat halutessasi pitää myös muistona. Jos haluat hävittää radioluotaimen, poista ja kierrätä paristot.

Kumisen sääpallon jäänteet, jos niitä on, voidaan hävittää talousjätteen mukana.

Lisätietoa luotauksista sekä radioluotaimen ja sääpallon jäänteiden hävitysohjeet

Vuorokauden sademäärä kuvaa vuorokauden aikana kertynyttä sateen määrää (mm). Sademäärän laskennassa vuorokausi on määritelty olevan aamun 06 UTC havainnosta seuraavan vuorokauden 06 UTC havaintoon eli normaalikellonaikana klo 8-8 välinen aika. Vuorokauden sadesumma on joko automaattisesti mitattujen tuntihavaintojen summa tai manuaalisesti mitattu 24 tunnin sademäärä.

Lue lisää säähavaintojen vuorokausi- ja kuukausiarvoista

Paikallissää-sivun Mennyt sää -osiosta voi päätellä, mitataanko kyseisellä asemalla sadetta katsomalla, löytyykö Viimeisin säähavainto -taulukosta Sade-kohtaa tai katsomalla kuvaajan Sää-välilehdeltä löytyykö kuvaajasta sademäärää.

Lisäksi on olemassa manuaalisia sadeasemia, joissa mitataan ainoastaan sademäärää ja lumensyvyyttä kerran vuorokaudessa.

Havaintojen puuttuessa kannattaa kokeilla muita lähimpiä havaintoasemia.

Kaikki havaintoasemat eivät mittaa samoja asioita, koska havaintoasemat on tarkoitettu eri tarkoituksiin. Lista Ilmatieteen laitoksen havaintoasemista.

Kaikki havaintoasemat eivät myöskään sovellu ympäristöltään sademittausten tekemiseen. Liian avoimella paikalla ei voida mitata sadetta, koska tuuli aiheuttaa liikaa virhettä sademäärään. Otathan myös huomioon, että havaintoasemilla tapahtuu muutoksia ja välillä havaintoaseman sadetiedot voivat esimerkiksi huollon tai vikatilanteen vuoksi olla pois käytössä. Ajantasaiset tiedot puutteista ja muutoksista.

Ilmatieteen laitoksella on itse asiassa vain yksi salamanpaikannin, joka koostuu useista antureista sekä keskusyksiköstä. Anturit on sijoiteltu siten, että ne kattavat mahdollisimman hyvin koko Suomen. Keskusyksikkö on Helsingissä.

Salaman rekisteröintiin tarvitaan tarpeeksi yhtäaikainen havainto vähintään kahdelta anturilta, jolloin näiden havaintojen leikkauspiste voidaan laskea. Lisäksi aikaerolla voidaan tarkentaa paikannusta ja arvioida paikannusvirhettä. Mitä useampi anturi salaman on havainnut, sitä tarkempi paikannus on.

Ilmatieteen laitoksen anturit ovat osa pohjoismaisesta järjestelmää, johon kuuluvat Suomen lisäksi Norjan, Ruotsin, Viron, Latvian ja Liettuan anturit. Yhteistyön ansiosta havaintotehokkuus ja -tarkkuus on parantunut huomattavasti. Myös havaintoalue on yhteistyön myötä laajentunut, kattaen koko Pohjolan.

Lue lisää salamahavainnoista

Ilmatieteen laitos mittaa ilmanpainetta automaattisesti. Mittaukseen käytetään sähköisiä paineantureita.

Ilmanpaine voidaan jakaa staattiseen ja dynaamiseen paineeseen. Meteorologiassa ilmanpaineesta puhuttaessa tarkoitetaan yleensä staattista ilmanpainetta. Dynaamisen ilmanpaineen aiheuttaa esimerkiksi tuuli tai ilmastointi.

Ilmanpaine mitataan suojatussa tilassa, jotta tuulen aiheuttama dynaaminen paine ei vaikuta lukemiin. Jos tuuli pääsee suoraan puhaltamaan ilmanpaineanturiin, paine heilahtelee.

Ilmatieteen laitoksen merisääasemien lisäksi monet rahti- ja muut laivat on varustettu automaattisilla sääasemilla, jotka välittävät tietonsa kansallisiin meteorologisiin keskuksiin. Sääsanomissa on mukana laivan sijaintitieto, joten niiden avulla saadaan selville pistekohtaiset tiedot ilmanpaineesta.